Remontti on edennyt töllillä kevään aikana verkkaiseen tahtiin, sillä remonttipäällikkö Antin työkalenteri on ollut poikkeuksellisen täysi vuodenaikaan nähden. Tämä on ihan positiivinen ongelma, etenkin, kun alkuperäinen remonttibudjettimme on ylittynyt kirkkaasti muun muassa keittiön lattian kunnostuksen yhteydessä löytyneiden ylläreiden vuoksi.

Nyt isäntä on kuitenkin paahtanut menemään illat ja viikonloput tulevan kylpyhuoneen kimpussa.

Kylpyhuone tällä hetkellä. Oluttölkit lienevät ihan vaan kuvausrekvisiittaa.

Kylppärin ja eteisen erottavan seinän runkoa

Kevät toivotettiin meillä tervetulleeksi rentoillen ja metsässä rämpien (palaan siihen vielä myöhemmin).

Venla oli pääsiäisenä ensimmäistä kertaa kaksi (!!) yötä poissa kotoa mummulassa, ja Antilla oli töistä sen verran vapaita, että muun muassa eteisen eristystyöt edistyivät huimasti (myös remppakuulumisista tulossa päivitystä piakkoin).

Meille melko epätavallisen viikonlopun jäljiltä olen tarkastellut vähän eri vinkkelistä arkeamme nyt, kun se on taas palannut normaaleihin puitteisiinsa. Ihan niitä tavallisia arkipäiviä tulee harvoin sen enempää funtsittua, ne kun ovat niin, noh, arkisia. Tavallisia. Ei juuri mainittavaa, sillä siinähän ne menevät, päivä toistaan seuraten.

Nyt ajattelin kuitenkin kertoa meidän aiiiiivan tuikitavallisesta torstaipäivästä täällä meidän työleirillä.

Kauppoja tehdessämme saimme tietoomme sen, että tölli on ollut nykyiselle paikalleen siirtymisestä saakka saman perheen omistuksessa, ennen kuin se oli myyty perheelle, joilta talon ostimme. Meille talon myyneiden omistajien hallussa paikka ehti olla vain vuoden, jonka aikana he ehtivät kunnostaa talosta katon ja pihasaunan, kunnes päätyivät myymään sen edelleen.

Sittemmin ovat naapurit tienneet kertoa meille talosta yhtä sun toista: eräs naapuri kertoi, että talo oli myynnissä monta vuotta lähes 190 000 euron hintapyynnillä, mutta kukaan ei ollut siitä tarpeeksi kiinnostunut ostaakseen. Toinen samoilla seuduilla asunut henkilö pysähtyi juttelemaan, kun siivosin hevosten pihattoa: hän kertoi asuneensa seudulla nuoruudestaan asti ja oli varsin yllättynyt, että taloon oli joku muuttanut, sillä se oli seissyt niin monta vuotta autiona.

Lisäksi olen saanut tölliä vuosikymmenten ajan asuttaneesta perheestä tietoa ullakolla pölyttyneistä dokumenteista: sieltä on löytynyt 1800-luvun lopulta peräisin olevia lääkärikirjoja ja Raamattuja, 1930-luvulla signeerattuja Helmi-nimisen naisen piirrustuksia, Seija-nimisen vauvan 60-luvulta peräisin oleva neuvolakortti ja Pentti-nimisen miehen muistiinpanoja aina lähes 80-luvulle asti.

Remontin kourissa kärvistelevä töllinraasu

Tällä hetkellä remontissa meillä on työn alla eteisen seinien eristys ja kylpyhuoneen rakentaminen pieneen kamaritilaan, joka on toistaiseksi eristämättömän eteistilan toisessa päädyssä. Kamari sopi kylppäritilaksi moneltakin kantilta katsottuna: se ei sijaitse kosteudelle haavoittuvaisen hirsirungon sisällä, se on eteisen välittömässä läheisyydessä ja sinne on suora kulku ulko-ovelta (nimimerkillä "Kolmen koiran kuratassujen pesua varten saunan padan lämmittämiseen tympääntynyt").

Lapsuudenkodissani ei erityisemmin vietetty pääsiäistä. Joitakin hauskoja perinteitä muistan toki meilläkin olleen: palmusunnuntaina, tai 'virposunnuntaina', kävimme tietenkin virpomassa, ja pääsiäissunnuntain aamuna äiti herätti minut ja pikkuveljeni varhain etsimään suklaamunia.

Ihmettelin tuolloin, miten ihmeessä munat, pajunkissat, tiput, puput ja noidat liittyivät koulun uskontotunneilla kerrottuihin tarinoihin siitä, miksi pääsiäistä vietettiin. Sittemmin opin, että pääsiäistä on vietetty jo esikristillisellä ajalla, ja että munat, pajunkissat ja muut härvilät symboloivat kevättä, hedelmällisyyttä ja uutta elämää.


Pääsiäisen ajasta tulee aina sellainen olo, että nyt on ihan oikeesti oikeesti kevät. Siksi se on aika ihana juhla. Tämä oli myös vanhan kansan vuodenkierrossa pääsiäisen merkitys: pääsiäinen toimi ikään kuin taitekohtana talven ja kevään välillä. Silloin ennustettiin tulevaa kesää, tehtiin taikoja ja juhlittiin luonnon heräämistä. Pääsiäisen ajan uskottiin olevan myös erityisen väkevää aikaa kekrin tapaan, ja pahoja henkiä karkotettiinkin oikein talkoomeiningillä pois pihoilta pyörimästä. Esimerkiksi kiirastorstai on saanut nimensä siitä, että silloin karkotettiin kiira, paha henki, pois pihapiiristä tulen, katajansavun, tervan ja lehmänkellojen avulla.



Taivaannaulan sivuilla kerrotaan, että koska pääsiäinen on vuodenaikojen taitekohta, ennustivat sen tapahtumat koko tulevaa kesää. Muiden ennusmerkkien muassa uskottiin, että ihminen sai koko tulevaksi vuodeksi sen eläimen ominaisuudet, jonka tämä ensimmäisenä näki herättyään pääsiäisaamuna.

"Lammas tuo laupiaan mielen, sika suttuista elämää, kissa uneliaisuutta ja viluisuutta, koira viisautta ja äreyttä, kaunis lintunen hyvää tuulta ja naimaonnea, ja vanha varis pahuutta."

Täytyy siis muistaa olla pääsiäisaamuna varovainen, minne ensimmäisenä katseensa suuntaa: omalla kohdallani todennäköisyydet ovat joko koiran tai kissan puolella. Viluisuus ei houkuttele ja laiskottelulle ei olisi oikein sijaa. Koiran tuoma viisaus ei varmastikaan olisi huono ominaisuus, mutta veikkaan, että Antti ei juuri arvostaisi, jos olisin äreä koko loppuvuoden. Täytyy varmaan pitää noustessa silmät tiukasti kiinni ja kipittää ikkunaan, sillä lampaan laupeudelle ja hevosen voimalle löytyy aina käyttöä.

Meidän perheen pääsiäinen tulee varmasti hurahtamaan pitkälti remontin ja pihatöiden kimpussa. Toki aiomme töiden paiskimisen ohella muistaa myös vähän nautiskella ja kunnioittaa vanhoja perinteitä ainakin sytyttämällä pääsiäisvalkean ja syömällä hyvin.

Enää ei täällä Tampereenkaan korkeuksilla paljoa lunta näy. Ennen kuin viimeisetkin lumet ja jäät ehtivät meidän pihaltamme sulaa, kartoitin vähän pihan lämpimimpiä kohtia lumilaikkujen perusteella: viimeisenä sulaneet kohdat ovat varmasti kesälläkin niitä, joihin auringonvalo osuu päivän mittaan vähiten, joten ainakaan tomaatti-istutuksia ei kannata noille kohdille sijoittaa. Koko totuus ei tosin ole lumiläikkien pohjalta pääteltävissä, sillä puihin myöhemmin puhkeavat lehdet vaikuttavat vielä jonkin verran tilanteeseen varjostaen kohtia, johon päivä vielä tällä hetkellä pääsee paistamaan. Jotain osviittaa tästä kuitenkin saa, ja nyt kun työn alla on uusi, vieras tontti eikä hajuakaan siitä, missä mikäkin kasvinhyväkäs viihtyy, otan kaikki pienetkin vihjeet ilolla vastaan.

Suunnitelma pärjätä oman pihan materiaaleilla puutarhaa rakentaessa on pitänyt ainakin toistaiseksi kutinsa. Taisin jo aiemmin kertoa trimmailleeni rannan pajukkoa ja punoneeni siitä reunuksia kohopenkkien ympärille. Pajupunosmatskut käyvät vähiin, ja koska en tahdo skalpeerata koko tonttia sileäksi oksasaksineni, aloin kehitellä muita ratkaisuja kohopenkkien reunustamiseen.

Uusi reunusratkaisu löytyi huussin nurkalta. Siellä lojunut pino eteisestä purettuja lattianiskan pätkiä päätyi palvelemaan uutta käyttötarkoitustaan ryytimaalla.

Täältä ne lähtivät...

... ja tähän ne päätyivät.

Olen kasannut kaikki pihan istutuspenkit myös muiden materiaalien osalta nollabudjetilla omasta takaa löytyneitä tykötarpeita hyödyntäen. Pohjalle olen levitellyt kerroksen sanomalehteä (kiitos mummu, joka lahjoitit meille kuukauden ilmaiset Aamulehdet!), jonka päälle tulee kerros risuja. Risukerroksen päälle olen pinonnut ohuelti kerroksittain vuorotellen lantaa ja kaikkea, mitä haravaan sattuu osumaan, kuten puiden lehtiä ja märkää, kuollutta ruohoa. Päällimmäiseksi levitän kaikkiin penkkeihin vielä varsinaiseksi kasvualustaksi osittain palanutta kuiviketurvetta ja kompostimultaa, jota meillä jäi kärrykaupalla edelliseen kotiimme.


Tänä vuonna istutan kakkavimpiin (juu kyllä se on sana) penkkeihin kasveja, jotka viihtyvät hyvin runsasravinteisessakin maassa, kuten kesäkurpitsaa ja avomaankurkkua. Pihan aurinkoisimmalle paikalle, lattianiskoista rakennettuihin penkkeihin, laitan monivuotisten yrttien lisäksi ainakin tomaattia ja paprikaakin sillä edellytyksellä, että esikasvatus näiden suhteen onnistuu. Kun penkit tuosta alkavat maatua ja sen myötä tujakkuus vähenee, kylvän niihin vuoroviljelyperiaatteella vähäravinteisemmassa kasvualustassa viihtyviä kasveja ja yrttejä. Yksivuotiset kasvit valikoin nyt ja tulevaisuudessa sen mukaan, että ne toimivat omissa penkeissään yhteen niissä kasvavien monivuotisten kanssa, toisin sanoen suosin siis kumppanuuskasvien yhdistämistä keskenään samoihin penkkeihin.


Esikylvöni alkavat olla silviissiin hyvällä mallilla, että joka päivä yhdestä tai useammasta purkista ilmestyy uusi taimi, jonka siirrän kylvöpöydältä (joka ehkä joissain piireissä tunnetaan myös nimellä ruokapöytä, sen ääressä ei pahemmin ole meillä viime viikkoina vain mahtunut ruokailemaan) valoisammalle paikalle ikkunan eteen. Kylvöpöytä siis tyhjenee kovaa vauhtia. Tosin tästä ei ole pelkästään kiittäminen siementen itämistä, vaan myös pöydällä riekkuva Pimu-kissa tuhoaa järjestelmällisesti edelleen kylvöksiäni tiputtelemalla purkkeja maahan.

NIIN! Ja mitä tulee aiemmassa postauksessa tuskailemaani siementen väärinpäin kylvämiseen, raportoin täten empiiristen havaintojeni pohjalta teille seuraavaa:
Tosiaankin oman kokemukseni perusteella näyttäisi siltä, että ne oikein päin kylvetyt siemenet alkavat pilkottaa mullasta nopeammin, kuin väärin päin istutetut lajitoverinsa. Eivät ne väärin päin kylvetytkään jää sinne purkin pohjalle kuolemaan, niillä vain näyttäisi kuluvan hieman enemmän aikaa löytää tiensä pinnan yläpuolelle. Mutta mikäli viljelijä ei ole jäniksen selässä esikasvatustensa kanssa, on varmaan aika yhden tekevää, miten päin ne siemenet multiin lykkii.

Yleensä havahdun siinä kesäkuun puolivälin paikkeilla siihen, että kevät on ollut ohi jo hyvän aikaa, mutta silti minä onneton yhä vain nyssytän kevättöiden kimpussa.

Villi veikkaukseni on, että niin käy tänäkin vuonna. Ainakin mikäli uskallan vilkuilla tekemääni tehtävälistaa ja suhteutan sen työtahtiini.

Osasin kyllä ennakoida, että kiire tulee, ja ryhdyin kevätvalmisteluihin tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin. Siinä korvaamaton apu on muun muassa hyvä, painava rautakanki, jolla pystyy nakuttamaan tolpanreikiä kohmeiseenkin maahan.


En välttämättä kehtaisi sen suuremmin kertoa puolitoista viikkoa sitten aloittamistani esikasvatuksista.

Mutta kerron silti.

Kolme pikkuruista tomaatintaimea on ottanut hienoisen välimatkan muihin kylvettyihin siemeniin. Osa kylvöksistä menetettiin jo ennen kuin ne ehtivät edes itää. Tästä käy kiittäminen kissaa, joka kumoaa ruukkuja mennen tullen pöydillä tassutellessaan, ja jopa kuopii multaa ja siemeniä ulos ruukuista (?!!).

Lisäksi olen ihan itse sabotoinut omia esikasvatusyrityksiäni: muutama itämään alkanut kesäkurpitsan taimi itää mullasta juuret edellä (?!!). Olen siis, mitä ilmeisimmin, istuttanut kaikki kesäkurpitsan siemenet väärin päin. Jos sama logiikka pätee kesäkurpitsojen ohella kurkunsiemeniin (juuret tulevat ulos suiposta päästä), ovat todennäköisesti myös avomaankurkkuni tällä hetkellä kasvamassa kohti purkin pohjaa.

Nyt olen varovasti käännellyt kesäkurpitsan siemeniä ympäri sitä mukaa, kun olen huomannut pienten juurien pilkottavan mullan seasta. Millähän ihmeen ilveellä olen onnistunut näillä puutarhurin taidoilla saamaan satoa aiempina vuosina? Kysyn vaan.



Kasvatusasioista saankin hyvän aasinsillan toiseen aiheeseen: jos kasvit eivät meinaa meikäläisen hoidossa kasvaa, niin pihatolla karitsat kasvavat sitten senkin edestä. Ensimmäiset pässipojat alkavat saavuttaa kolmen kuukauden iän ja piakkoin ne on erotettava uuhista.

Olen aikeissa purkaa Kalliorintaan väsäämämme aitauksen, ja uusiokäytän siihen käytetyt, nyt jo kauniisti harmaantuneet laudat uuden lammasaitauksen rakentamiseen. Lampaat saavat aivan ikioman pihaton metsätarhan kupeeseen, kunhan keksimme, kuinka saamme siirrettyä kevythirsisen vajarakennuksen vanhalta taloltamme tänne. Rakennuksen toiselle puolen olemme rakentaneet kanalan, ja toisesta puolesta saisi lampaille toimivan pihaton, kun sitä vähän eristäisi ensin.

Mutta tosiaan, takaisin aiheeseen: pässit olisi tarkoitus saada pikapuoliin erilleen uuhista, joten ne aion myydä ne pois. Musta mäyrävärityksinen pässykkä löysi jo kodin, mutta ruskeamäyrä Armas sekä isäpässi Allu (josta luovumme, koska olemme aikeissa pitää itsellämme sen tyttären) etsivät vielä kotia. Tätä kaksikkoa en tahtoisi millään myydä pataan pistettäväksi, vaan toiveissa olisi löytää niille yhdessä tai erikseen koti, jossa niiden elämä saisi jatkua vastakin. Jos siellä lukijoiden päädyssä joku etsiskelee laumaansa sylikesyä, hienovillaista, kilttiä ja rapsuteltavaa pässiä (tai kahta) joko ihan lemmikiksi tai vaikka siitokseen, niin täällä olisi tyrkyllä ☺







Ja vielä ihan ilman mitään aasinsiltoja:

Soinnuksi ja Martiksi nimeämäni joutsenpariskunta on edelleen jatkanut päivittäisiä visiittejään kotijärvemme jäällä. Olen seuraillut niitä päivittäin ja odotan innolla, asettuvatko ne tänne myös pesimään.

Olen oppinut tunnistamaan (luultavasti) Soinnun Martista koon perusteella: laulujoutsenen sukupuolitunnistuksessa koiras on yleisesti ottaen isompikokoinen ja vähän skrodempi rakenteeltaan. Olen perustanut rantapajukkoon pienen kyttäysaseman, ja ilokseni pariskunta onkin viime päivinä parkkeerannut lepäämään ja venyttelemään ihan kamerani kantamankin päähän.

Yllä olevissa kuvissa joogaavan linnun olen tulkinnut Martiksi, sillä se on selkeästi puolisoaan isompi ja rotevampi. Martti tuntuu olevan näistä myös se puuhakkaampi ja äänekkäämpi: sirorakenteisempi Sointu tyytyy usein köllöttelemään somasti jäällä, seuraillen puoliskonsa hääräilyä kommentoiden touhuja satunnaisilla tööttäyksillä.