Nuhaiset terveiset täältä Kesärannasta! 
Lähdin lauantaina testaamaan tätä meidän peräkylän bussilinjaa ja kävin kaupungissa tapaamassa ystävääni pubissa. Kotioveltamme on noin 1,6 kilometriä bussipysäkille, joten varasin kävelymatkaan reilusti aikaa: ensikseen siksi, etten tiennyt tarkkaan, kuinka kauan matkan taittamiseen kuluisi aikaa (etenkin liukkailla teillä), ja toisekseen siksi, että täällä saattaa helposti jäädä suustaan kiinni jonkun naapurin kanssa.

 Törmäsin kuin törmäsinkin yhteen naapuriin, jonka kanssa höpötimme tovin karitsoinneista. Kiitos ennakoivan lähdön, ehdin silti myös bussiin, pääsin Tampereelle ja tapasin ystäväni. Oli hauska käydä, vaikka reissu jäi omalta osaltani suunniteltua lyhyemmäksi (Antti oli lähtenyt firmansa "tyhy"-päiville aiemmin päivällä, ja työhyvinvointia oli kinkereissä edistetty sen verran tarmokkaasti, että ehdimme juuri ja juuri löytää kuppilasta istumapaikat kun minun oli jo määrä lähteä saattamaan juhlimisesta uupunutta isäntää kotiin... Muttei siitä sen enempää.)

Kotiintuomisiksi reissusta jäi käteen todella voimia verottavan intensiivinen räkätauti. Viime yö meni valvoessa, sillä pätkä on nukkunut öisin melko vaihtelevalla menestyksellä, ja viimeisin oli kyllä jopa niiden huonosti menestyneiden joukossa pohjanoteeraus.
Ulkona on lonkeronharmaa ilma ja taivaalta sataa räntää ja räpäskää. Rohdostalvivarastoni alkavat käydä vähiin, joten lääkettä kurkkukipuun ja niiskutukseen olen haudutellut vähän sellaisella näillä mennään mitä on -meiningillä. Aamukahvikin maistui ihan tiistailta.

 ... Että vähän nuupahtaneissa tunnelmissa tällä kertaa täällä.

"Pläääääääääääääh".

Mutta, se valituksesta. Eilinen oli paljon kivempi ja kauniimpi ja kaikin puolin parempi päivä: flunssa ei ollut ehtinyt puskea vielä kunnolla päälle, oli lämmintä ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Joka puolella hyppeli iloisia tonttuja ja menninkäisiä ja pörröisiä pupuja. Eiku. No, hevosia, lampaita, koiria ja kissoja pomppi ainakin.



Heti aamuisella eläintenhoitokierroksella sain tankattua niin tuutin täydeltä aurinkoenergiaa, että innostuin siivoamaan. Ryhdyin karstaamaan villaa, mutta muutaman tupon jälkeen houkutus karata ulos aurinkoon kävi ylivoimaiseksi. Pätkä nukkui päiväunia vaunuissaan, ja minä lähdin tallitöiden ja eläinten paijauksen jälkeen haahuilemaan järven jäälle. 



 Jäällä risteili sikin sokin eri kokoisia eläinten jälkiä, joista suurimman osan oli keväinen aurinko jo ehtinyt sulattaa tunnistamattomaksi. Viikonloppuna järvellä näkyi useita pilkkijöitä, mutta nyt missään ei ollut ristin sielua: vain pikkulintujen laulu ja yksinäisen korpin raakunta kuului viereisiltä korkeilta kallioilta.




 Katselin rannalla nököttäviä pieniä mökkejä ja mietin, millaiseksi tämä paikka mahtaakaan muuttua kesäisin. Meitä vakituisia asukkaita tällä seudulla on vain kourallinen, mutta kesämökkiläisiä täällä riittää jonkin verran. Toisaalta on hauska ajatus, että näillekin nurkille tulee hiljaisen talvielon jälkeen vähän elämää, mutta toisaalta kaltaistani erakkoa ehkä hiukan hirvittää. Kesän ja mökkikauden tullen tosin puhkeavat myös lehdet puihin, ja pihaamme ympäröivät, vehreät koivikot varjelevat kyllä varmasti myö omaa rauhaamme.



En selvästikään ollut ainoa keväisestä ilmasta nautiskeleva: järveltä kotipihaan tarpoessani oli kolme neljästä katistamme kivunnut puutarhaa reunustaviin salaviin nauttimaan auringonpaisteesta. Vain korkeita paikkoja pelkäävä hienohelma Astrid puuttui.Kisut ovat sopeutuneet uuteen kotiin kaikkien muiden tavoin loistavasti, ja tuntuvat selvästi nauttivan elämästä täällä.
Ja miksipä eivät nauttisi, kun on noin hienot kiipeilypuut ja kaikkea.