Näin talvella tuntuu ajan haaskaukselta käyttää valoisan ajan pienet vapaahetket sohvanpohjalla telkkaria tuijottaen, kun lintujen ruokintapaikalla on paljon enemmän mielenkiintoista ihmeteltävää. Kun saan pätkän päiväunille ja päivätoimet eläintenhoidon osalta pakettiin, keitän kahvit ja parkkeeraan takamukseni keittiön ikkunan eteen.
Ruokintapaikalla käy niin vakituisia asiakkaita (esimerkiksi tiaiset mallia tali-, sini-, hömö- sekä kuusi-) kuin myös vierailevia tähtiä. Punatulkut, viherpeipot ja pikkuvarpuset käyvät, jos eivät nyt ihan päivittäin, niin useasti viikossa. Närhi saapuu apajille aina silloin, kun kamerasta loppuu akku.
Eivätkö vaan ole sieviä pikkuotuksia? Ihan kuin vesiväreillä värjättyjä.
Onkohan tökeröä valita suosikkeja? Olen nimittäin erityisen ihastunut urpiaisiin, jotka pörräävät heinävarastomme kulmalla, napsimassa siemeniä kuivuneista nokkosista. Tapaamme päivittäin ja ajan myötä urpiaiset ovat kai oppineet, etten ole niille vaaraksi, sillä ne päästävät minut kulkemaan ihan vierestä ohitseen säikähtämättä karkuun.
Näiden punapipaisten tirppojen seurailusta ja veikeästä sirkutuksesta ei voi olla saamatta hymyä suupieleen.
Kävipä muuten hauska sattumus tuossa urpiaisia kuvatessa; jostain takaani pyrähti sinitiainen, joka istahti hetkeksi kamerani päälle. Siinä hetken ihmetelteltyään se meni taas menojaan.
Mietin, saattoiko kyseinen lintu olla joku niistä tiaislapsukaisista, jotka viime kesänä kasvatin ja vapautin luontoon keittiömme ikkunasta? Niin tai näin, näin haluan ainakin uskoa!
Oi, urpiaiset! Minä en ole nyt pariin vuoteen saanut urpiaisia vieraaksi lintulaudoille. Järripeippo taisi viime vuonna olla ainoa erikoisempi tyyppi, tilhitkin lähtivät kun omenat puista oli syöty pois.
VastaaPoistaTinteissä sen sijaan on joitakin rohkelikkoja, jotka tekevät välillä syöksylentoja ihan vierestä pihassa. En tiedä ovatko ne vaan tuttavallisia vai koittavatko pelotella... :)
Bongasin järripeipon meidän pihasta parisen vuotta sitten, se tosin oli keväällä, kun olin ottanut jo lintulaudan pois. Urpiaisia en ole ennen huomannut. Aivan ihania pieniä :)
PoistaMeiltä löytyy myös noita syöksytinttejä! :D Erityisesti talitiaiset pyrähtelevät välillä tosi läheltä. En tosiaan tiedä, koittavatko pelotella, vai ovatko vaan niin uteliaita, etteivät malta olla tulematta lähelle.
Kerrostaloasumisessa mua ehkä rassaa kaikkein eniten se, ettei saa lintulautaa. Niin haluaisin ruokkia lintuja ja seurata niiden puuhia.
VastaaPoistaSe sinitiainen saattoi hyvinkin olla sun kasvatteja, samoilla reviireillähän ne tapaavat olla. Ja mistäs sitäkään tietää vaikka sen pienessä päässä olisi joku häivähdys muistoakin.
Muistan myös kerrostaloajoilta kuinka jurppi, kun välillä tiaiset ja varpuset kävivät pällistelemässä parvekkeella, ja olisi niiiin tehnyt mieli tarjota niille jotain purtavaa!
PoistaSe voi hyvinkin olla noin tuon sinitiaisen kanssa, linnullahan on hyvä muisti :) Monesti olen miettinyt, miten mahtoi poikueen elämä lähteä käyntiin luonnossa vapautuksen jälkeen. Tulee ainakin lohdullinen olo ajatella asiaa niin, että ainakin tuo yksi olisi selvinnyt noin hienosti omillaan ja voi hyvin!
Huomenta! Onpa hienoja kuvia meidän pikkulinnuista talvisella aterialla.
VastaaPoistaNo huomentapäivää!
PoistaKiitos :) Vähän ovat tärähtäneitä, ja osa napsittu ikkunan läpi. Ovat niin hitsin vikkeliä nuo pikkutirpat, että kuvaaminen on vähän haastavaa :D Etenkin kameralla, jossa on akku loppumaisillaan, eikä sen vuoksi ole aikaa nysvätä säätöjen kanssa.
Mutta kaipa noista selvän saa!