Pätkän kahdeksankuispäivä meni ohi ihan huomaamatta. Ei sillä, että yleensä olisimme kuukausipäivien kunniaksi mitään bileitä pitäneet, mutta tämän kuukauden kohdalla havahduimme ajatukseen noin viikko varsinaisen merkkipäivän jälkeen. Että toikin on jo kaheksan kuukautta. Neljä kuukautta vaille vuosi.


Tämä kahdeksas kuukausi on ollut vauvan kehityksen kantilta katsoen tähän astisista järjettömin: Vähän päälle seitsenkuisena Venla hoksasi kunnolla konttaamisen idean, ja samana päivänä pikkuihminen nousi seisomaan tukea vasten. Kuukauden mittaan on siis kuulkaa kolina kuulunut, kun tyyppi on mukeltanut kumoon milloin mistäkin. Naamansakin löi kerran kaatuessaan sohvapöydän metalliosaan (siitä kuvissa näkyvä vekki poskessa). Tuota kaatumista pelästyi ylivoimaisesti enemmän äiti, kuin lapsi, sillä verta tuli ihan kiitettävä määrä, ja minä ehdin soittaa jo ensiapuun ja hyvä etten ihan poliisille ja palokuntaankin, ennen kuin huomasin haavan olevan aika pintanaarmu verenvuodosta huolimatta. Siihen päälle vielä silmäluomi tulehtui. Selvisimme kuitenkin haaverista ilman antibioottikuuria, ja silmäluomentulehdus saatiin paranemaan yrttihauteilla.
Onneksi ovat kestävää tekoa nuo pienet.


Tukea vasten seisomaan opittuaan pätkä hiffasi myös nopeasti, miten tukea voi hyödyntää liikkumiseen. Nyt Venla osaakin jo sutjakasti liikkua sämpylän muotoisilla pikkujaloillaan pitkin sohvanreunoja. Mikään alle metrin korkeudelle asetettu esine tai asia ei ole pieniltä, kuolaisilta hyppysiltä turvassa.


Muuten natiaisen kehitys kulkee aika samaa rataa kuin aiemmin, tasaisen varmasti eteenpäin: huumorintaju pätkällä on ihan hulvaton, ja tyyppi onkin sellainen hassuttelija, että sen seurassa naurattaa vähän kaikkia ja koko ajan. Kommunikointi kehittyy ja ymmärrys lisääntyy: joidenkin sanojen merkitys (esim. "äiti") on jo selkeästi hallussa.

Soseet ja erilaiset kiinteät ovat jo iso osa päivittäistä ruokavaliota, vaikka pääpaino onkin edelleen imetyksellä. En olisi uskonut vielä muutama kuukausi sitten sanovani ikinä näin, mutta imetyksestä on tullut mulle itsellenikin ihan miellyttävä juttu: nyt, kun hommassa on selkeä rytmi, maidon tulo on sellaista tasaisen varmaa (tulviminen on loppunut) ja se on muutenkin alkanut sujua luontevasti, olen alkanut jopa pitää siitä. Ja ah sitä hormonipöllyä, jonka se söpö, pieni oma vauvanpalleroinen siinä tissitellessään saa aikaan! Se on iso plussa.



Aiemmat vauvavuosipostaukset:
Yksikuinen
Kaksikuinen
Kolmekuinen
Neljäkuinen
Viisikuinen   
Kuusikuinen 
Seitsemänkuinen