Tiedättekö sen tunteen, kun keväällä ulos mennessä haistaa ilmasta lumien alta paljastuneen koiranpaskan sen, että nyt on kevät? Tai syksyllä, kun kaikki tuoksuu syksyltä, vaikka ilma olisi vielä kesäisen lämmin?

Tänään tuoksui talvelta.


Maalaiselämä on tehnyt minusta kuin varkain syksy- ja talvi-ihmisen. Olen alkanut jollain hullulla tavalla rakastaa niitä aamuja, kun sisälämpötila on päässyt tipahtamaan yön aikana reilusti kahdenkymmenen asteen alapuolelle ja lämpöisten täkkien alta nouseminen ilman jäätymistä vaatii vähintäänkin jatkotason taktikon taitoja; ensin peiton reunaa raotetaan sen verran, että sängystä käsin voi skannata huoneen ja siellä lojuvien lämpimien vaatteiden sijainnin. Sen jälkeen reitti tulee suunnitella huolella: ensin kurkotetaan sängynlaidalta alus- ja villapaidat (nämä puetaan sängyssä istualtaan niin, että peitto lämmittää vielä jalkojen päällä ). Sen jälkeen otetaan kunnon ponnistus sängystä ylös ja siitä saadulla hyvällä vauhdilla juostaan kiskomaan housut jalkaan. Villasukista toinen jää myttyyn housun punttiin, se kaivetaan pois ja laitetaan jalkaan. Toinen sukka löytyy reikäiseksi järsittynä koiran pedistä nukkuvan karvakerän hanurin alta pilkottaen. Kun ollaan hyväksytty se tosiseikka, että sukat ovat keskenään eri paria ja todettu, että rei'istä huolimatta sukka palvelee vielä käyttötarkoitustaan, vedetään toinenkin villasukka jalkaan.

Puuhella lämmittää talon nopeasti (kunhan sen saa syttymään, koska joku on taas unohtanut hakea puut illalla sisälle lämpiämään), ja sen luoma lämpö voittaa kuus-nolla kaikenmaailman ilmalämpöpumput ja sähköhärvilät. Hellan päällä voi myös keittää aamukahvit, jos jaksaa. Useimpina aamuina  ei jaksa, ja kaffeet saavat porista Moccamasterissa.

Niin kävi mm. tänään. Ryystimme aamusumpit porukalla, lähes koko kommuunin voimin (Antti oli lähtenyt jo töllille remontoimaan, joten aamiaispöydän ympärillä parveilimme minä, pätkä, Paatse, Paatsen naisystävä Minkki sekä kolme koiraa). Yksi valitti vetoisia lattioita, toinen kiroili espanjalaisten löyhää mentaliteettia hoitaa asiat sovitusti. Joku heitteli maissinaksuja ölisten samalla epävireisesti, jonkun toisen rohmutessa tippuneita naksuja pöydän alla. Eräs innostui kaikesta hälinästä niin, että pissasi matolle. Yksi kerjäsi juustoa ja murisi ja joku haukotteli pöydän päädyssä tuijotellen hiljaa tyhjyyteen. Jätän teidän arvattavaksenne, kuka teki mitäkin.

Ihan perus aamu meillä.

"Eevribadi-sukat", totesi Paatse.

Pätkän painuttua ulos päikkäreilleen kävin pitkästä aikaa hortoilemassa ulkona kameran kanssa. Siellä sun täällä oli maassa hitunen lunta. Ryömin puron vartta ja kanervikkoja pitkin, kuvaten itselleni talteen värejä ja sävyjä inspiraatioksi myöhempää varten, kun saan ryhtyä sisustamaan tölliä kodiksi.

Odotan uuden kodin sisustamista jo aivan täpinöissäni. Tänne Kalliorintaan muuttaessamme oli talo jo valmiiksi täynnä vanhempieni jättämiä huonekaluja. Emme siis oikein koskaan päässeet laittamaan kotia täällä täysin omannäköiseksi. Nyt saan valita huolella ja harkiten jokaisen tulevaan kotiimme päätyvän esineen ja asian (hallituksen hyväksynnällä, tietysti). En ole mikään romuharakka, ja järjestely ei ole osaamisalueistani vahvin. Niinpä sisustus saa olla melko simppeli ja pelkistetty, mutta rosoinen ja boheemi. Materiaaleissa suosin luonnollista ja kestävää aina kun mahdollista, ja uusvanhaa krumeluuria töllistämme ei tule löytymään.

Taloon oli jätetty paljon vanhoja aarteita, jotka saavat jatkaa elämäänsä töllillä vastakin. Hirveästi hankintoja meidän ei siis tarvitse tehdä. En tosin voinut vastustaa, kun Tori.fissä törmäsin ilmoitukseen vanhoista, käsinkudotuista räsymatoista. Matot nököttävät nyt rullalla eteisessä, odottamassa pääsyään töllin köökin lattiaa koristamaan.

Olen aika innoissani.


Pakko vielä laittaa kuvia tänne teidän muidenkin nähtäväksi meidän uuhista. Niiden vatsat ovat alkaneet pyöristyä siihen malliin, että vaikka syksyllä nuorella pässillä vaikutti naisasioissa löytyvän enemmän intoa kuin taitoa, on Allu tainnut jotain saada ihan aikaiseksikin. Mustan Ansan pömppis on ainakin paisunut ihan valtavaksi! Vai miltä näyttää, onko siellä linjoilla harjaantuneemmalla silmällä varustettuja kanssalampureita?

"En kyä tiä mutta Poppa ainaki mahan perusteella synnyttää jotkut kaksospojat ihan kohta" totesi Antti kun tiedustelin hänen mielipidettään siitä, näyttävätkö hänestä lampaat olevan pieniin päin.

Aha.