Jälleen kerran taakse jäi yksi työntäyteinen viikonloppu Kesärannassa. Aiemmin harmaita hiuksia aiheuttanut hirsihässäkkä selvisi Antin tutun vinkatessa (anteeksi tahaton sananmuunnos) erään kokeneen ja osaavan tekijän. Tuo hirsiäijä kävi viime viikolla katsomassa tilanteen, ja ilahdutti meitä kertomalla, että hirsien korjauksesta selvitään kovertamalla lahot pois ja tekemällä niihin paikat. Lahoja hirsiä ei tarvitse siis vaihtaa kokonaan. Tämä säästää meiltä merkittävästi aikaa, rahaa, hermoja ja voimia. Jipii jipii.

Ensi viikolla hirsiäijä tulee paikkaamaan lahot, jonka jälkeen pääsemme rykimään keittiötä ja ruokailutilaa takaisin asuttavaan kuntoon. Olemme suunnitelleet, että muutamme Kesärantaan virallisesti, kunhan tuo ns. "lämmin puoli", eli vanha hirsirunkoinen talon osa valmistuu. Tai jos nyt ei ihan valmistu (siihen voi nimittäin mennä vielä tovi jos toinenkin), niin saadaan ainakin ihmisasumusta muistuttavaan kuntoon. "Kylmä puoli" eli eristämätön lautarakenteinen eteis-kylppäri-portaikkotila ei ehdi valmistua vielä muutoksi, mutta sen asian kanssa pystymme jonkin aikaa elämään, ulkorakennuksesta löytyy kuitenkin hyvät saunatilat, pesuvedet saamme porakaivosta ja pyykkäyksen voimme käydä hoitamassa milloin kenenkin pahaa-aavistamattoman sukulaisen luona.

Kylpyhuoneen rakentaminen, eteisen eristystyöt ynnä muut sujuvat muuton jälkeen varmasti vähän jouhevammin, kun saamme tehdä remonttia suoraan kohteesta käsin. Nyt remontin parissa touhuamista hidastaa väkisinkin päivittäinen ajomatka vanhan ja uuden kodin välillä - matkaa kertyy sellaiset satakunta kilometriä edestakaisin. Tuntuu, että takapuoleni kuva alkaa pikkuhiljaa piirtyä pakettiautomme kartturinpaikan istuimeen, ja Anttikin alkaa olla ihan kypsä siihen, että edestakaisiin ajomatkoihin kuluu päivittäin ainakin se puolitoista tuntia, kun tuonkin ajan voisi käyttää myös talon laittamiseen. Seinähirsien saaminen kuntoon on siis moneltakin kantilta katsoen ihan valtavan iso huojennus ja helpotus.


Naapurin kissa oli ottanut kivijalkaan tuoreeltaan piikattujen kissanluukkujen nimityksen kirjaimellisesti, ja kömpinyt niistä vierailulle toistaiseksi lattiattomaan tupaan. Todistusaineistona kisun visiitistä oli yksi tassunjälki painettuna Antin vastavalamaan, muuria ympäröivään betonikakkuun.


 Koska Antti on meistä se A) rakennusalan ihminen, B) käsistään kätevä ja C) pikkutarkka nyssyttäjä
, on minun osakseni jäänyt vahtia lasta silloin, kun emme remppapäivinä saa sitä hoitoon mummulaan, tai kun se ei suostu nukkumaan päiväunia. Niinpä lähdin lauantaina lykkimään pätkää vaunuissa pitkin uusia kotikontuja. Pienten, hiukan umpeenkasvaneiden metsäteiden varrella sain ihastella korkeita, jäkälän peittämiä kallioita ja valoisia mänty- ja koivuvoittoisia metsiä. Ihan syyhytti päästä rämpimään noihin metsiin ja ryhtyä tutustumaan ja tutkimaan, mitä ne pitävät sisällään.

On myös hauska huomata, kuinka itse talo alkaa tulla kerta kerralta tutummaksi. Ensimmäisten remppaviikonloppujen aikana en osannut vielä oikein sisäistää ajatusta, että tässä sitä sitten laitetaan ihan omaa kotia. Nyt alan kuitenkin huomata tottuvani ajatukseen. Kun ensimmäisiä kertoja kaarsimme uuden talomme pihaan, siihen suhtautui vähän kuin uuteen ihastukseen. Nykyisin huomaan jo tervehtiväni taloa kuin hyvää ystävää.





Taloon tutustuessa on ollut suuri ilo ja apu löytää vinttien kätköistä entisten asukkaiden tavaroita, muistiinpanoja ja piirustuksia. Olen myös aika varma, että joku näkymätön tyyppi kävi minua ihmettelemässä siinä varaston tutkimusretken lomassa: tunne siitä, etten ollut huoneessa yksin, oli niin vahva, että tuntui melkein kuin olisin voinut koskettaa sitä vieressäni töllöttävää ihmettelijää. Paria esinettäkin kyseinen tyyppi liikutti, kuin yrittäen kiinnittää huomioni (siinä hyvin menestyksekkäästi onnistuen). En tiedä, oliko kyseessä talon henki tai tonttu, vaiko joku vanha asukas - vai ovatko nämä kaikki yksi ja sama olento. Oli miten oli, sanoin sille jollekin, että hän on ihan tervetullut sinne meidän kanssa jäämään, mutta mitään nikottelua talon remontoinnista emme hyväksy. Toki kuitenkin lupasin, että kaiken talossa tekemämme tulemme tekemään suurella sydämellä ja talovanhusta vaalien ja kunnioittaen. Toivottavasti olemme tämän näkymättömän tyypin kanssa näillä puheilla sujut ja välit säilyvät hyvinä.

Saa muuten nähdä, minkälainen hullun leima osaani läiskäistään tästä hyvästä. Mutta liekö tuolla nyt sitten niin väliä, kun maine on jo muutenkin mennyt.