Ensimmäinen romanttinen pidennetty viikonloppu töllillä on nyt takana. Torstaina sorkkarauta alkoi heilua heti kaupanteon jälkeen ja eilen talolta lähtiessämme olivat hommat siinä pisteessä, että lattiaa ei enää ole ja seinät komeilevat paljaalla hirrellä.

Kamarin puolella rossipohjassa oli yksi pieni kissanluukku tuuletusaukon virkaa toimittamassa, ja siellä lahoa löytyi jonkin verran rossilaudoista ja lattianiskoista. Keittiössä tilanne paljastuikin sitten hiukan lohduttomammaksi: eristeenä oli sammalen lisäksi käytetty jonkinlaista betonimursketta, johon tuulettumattomasta pohjasta noussut kosteus oli päässyt oikein muhimaan lateksikalvon tukkiessa viimeisetkin kosteudenhaihtumismahdollisuudet päältä päin. Rossilaudoista humahti jalka läpi useaan otteeseen ja eristeiden kohdalla olleet seinähirret olivat  kuin pahvia.

Siinä kun rossilautoja purkaessa vetelin vähän ylimääräisiä putuja pois teollisuusimurilla ja huomasin, että voin ihan kirjaimellisesti imuroida seinähirteen reikiä, käväisi ohikiitävän hetken mielessä, että mihin tuli ryhdyttyä. Mutta sitten palasivat appiukon aiemmin lausumat lohdulliset sanat "Älkää ruvetko miettimään mitään kun teette vaan" mieleeni, ja tyytyväisenä jatkoin seinähirsien imuroimista.


Mahtuipa viikonloppuun onneksi niitä piristäviäkin hetkiä. Kävin esimerkiksi esittäytymässä muutamalle naapurille (mukavaa sakkia kaikki tyynni) ja havainnoin, että luonnoneläinten lajikirjo pihapiirissämme on ilahduttavan runsas.

Paatse on nyt viisi viikkoa "mökillään" Espanjassa, joten pidämme majaa ainakin vielä sen aikaa täällä Kalliorinnassa. Kunhan köökki ja kamari alkavat olla asumiskelpoisia, voimme ruveta suunnittelemaan muuttoa Kesärantaan. Hetken verran pystymme pätkänkin kanssa elämään ulkohuussi-saunapesu -linjalla, kunhan remonttipölyjä pääsee tarvittaessa pakoon ovien taakse.