Puolivuotis-ryhmäneuvola oli viime perjantaina. Meidän lisäksemme yhteiselle neuvolavisiitille sattui kaksi helmikuista poikavauvaa.

Meidän perijätär mönki ryhmäneuvolan ajan tyylilleen uskollisesti ihan ympäriinsä. Mätki siinä sivussa perheneuvolaohjaajaa löytämällään Crocs-tossulla selkään, paiskoi leluilla lattiaa ja nauraa kikatteli, ihan vaan varmaan huolehtiakseen, ettei koko neuvolasessio menisi pelkäksi lorujen lukemiseksi tai yösyötöistä ja sormiruokailusta jauhamiseksi.


Sen lisäksi, että pätkä ryömii jo ympäri taloa, tavoittelee se jo tomerasti konttausasentoa. Eikä sen kuolaisilta hyppysiltä, saatika vastapuhjenneilta alahampailta, säästy mikään lattialla lojuva kodin irtaimisto. Olen harkinnut jonkinlaisen mikrokuituhuiskan kiinnittämistä vauvan mahapuolelle. Pyyhkisipä tuo ainakin tehokkaasti koirankarvoja lattioilta viilettäessään pitkin nurkkia.


Tämän kuukauden kunniamaininta menee ihan ilman muuta niinikään tuonne lattianrajaan, koiraosastolle: on ollut hämmästyttävää seurata, millaisen pelinlukutaidon ja pitkän pinnan nuo meidän hauvat ovatkaan yht´äkkiä liikkeelle lähteneen imeväisikäisen ihmisen suhteen kehittäneet. Elli suhtautuu vauvaan kuin vilkkaaseen ja rasittavaan, mutta enimmäkseen harmittomaan pentuun; Loui taas tuntuu pitävän pätkästä kovasti, mutta tietää, että siihen kannattaa pitää pieni etäisyys, ellei halua menettää tupollista perskarvojaan.


Ja entäs me vanhemmat sitten? No, sanotaan vaikka niin, että nykyisin joudun fiksauttamaan rintarangan nikamat kerran viikossa nopeasti pitkästyvän ja jatkuvaa nytkytystä, hyppyyttelyä ja kanniskelua vaativan seitsemänkiloisen vuoksi. Samalla palauttelen mieleeni niitä hataria mielikuvia siitä, millaista olikaan tuntea itsensä levänneeksi ja hyvin nukkuneeksi. Antin fiilikset voidaan kai tiivistää spontaaniin lausahdukseen, jonka hän päästi tuossa eräänä päivänä muutaman tunnin Venlan kanssa kahdestaan viettäneenä: "Mää kyä säälin sun elämääs". (Se tosin oli vitsi. Ainakin vähän. Ehkä.)

Ja kaikesta häslingistä huolimatta, ei mikään maailmassa voi olla sen rakkaampi kuin tuo kuolainen, äänekäs, terävillä hampaillaan imetettäessä pureva, nauraa röhöttävä, koiria karvoista kiskova ja kertakaikkisen hurmaava pikkuinen ihminen.

 Aiemmat vauvavuosi-postaukset:
Yksikuinen 
Kaksikuinen 
Kolmekuinen 
Neljäkuinen
Viisikuinen