En toki halua mennä asioiden edelle, mutta viime päivinä ilmassa on ollut jo häivähdys syksyä. Illat ovat jo sen verran pimeitä ja viileitä, että hiukan kutkuttaisi jo sytytellä kynttilöitä ympäriinsä. Ihan vielä en ole kuitenkaan viitsinyt. Ehkä tänään korkkaan kynttiläkauden, kun Antti lähtee viikonloppureissuun Helsinkiin ja me jäämme pätkän kanssa kotinaisiksi. Tuikkaan tuikut palamaan, mussutan suklaata ja katson Game of Thronesia vähintään puolen kauden verran illan aikana.


Ylläpitoponimme Prinssi myytiin ja se muutti meiltä pois alkuviikosta. Enää emme halunneet ottaa Popalle kaveria ylläpitosopimuksella, mutta ratkaisu tähän heppakaveriasiaan ilmestyikin kuin manulle illallinen. Nyt luonamme Popan uutena ystävänä asustelee 12-vuotias suomiputte nimeltä Lento. Lentoa ei ole elämä (lue: ihmiset) kohdellut aina silkkihansikkain ja koko ikänsä se on joutunut elämään kiertäen kodista toiseen. Hevosella onkin siitä muistonaan niin henkisiä kuin fyysisiäkin arpia. Siitä huolimatta Lento on lempeä ja kiltti, vaikkakin vähän herkkis poika. Popan kanssa Lento on tullut toimeen hienosti ensihetkestä alkaen ja pounit silminnähden nauttivat toistensa seurasta.


Vaikka kasvimaan anti ei tänä vuonna pääsekään lajien kirjolla koreilemaan, on takapihamme pitänyt perheen varsin hyvin perunassa, kesäkurpitsassa ja mausteissa. Myös humalankäpyjä olen ajatellut kerätä varastoon pienen koe-erän rohdosvarastoja täydentämään. Marjastamaan saatika sienestämään en ole ehtinyt, mutta päätin olla itselleni asian suhteen armollinen. Vielä ei ole liian myöhäistä kanttarellien keruulle ja marjat voi aina ostaa pakkaseen. Tai ehkä ehdotan naapurin Lasselle vanhaa kunnon vaihtokaupankäyntiä, ja käyn tyrkyttämässä kananmunia vaihtarina marjasangolliseen.