Luin Kaarina Davisin blogista pari vuotta sitten, kuinka retuperällä Suomen luonnonvaraisten eläinten hoito on, ja kuinka apua tarvitsevista villieläimistä huolehtiminen on jäänyt suurilta osin vapaaehtoisten harteille. Koska Kaarina on kirjoittanut aiheesta blogissaan paljon ja kattavasti, en lähde rustaamaan uudelleen sitä, minkä joku toinen on jo aiemmin kirjoittanut paremmin. Yllä oleva linkki vie Kaarinan blogin 'luonnonvaraisten eläinten hoito' -tunnisteella merkattuihin postauksiin. Kannattaa käydä lukemassa.



Kerroinkin jo aiemmin orvoksi jääneistä sinitiaisen poikasista, jotka asuivat meillä muutaman viikon kasvamassa ja lähtivät sitten valloittamaan suurta maailmaa keittiömme ikkunasta. Lintujen lähdettyä en joutanut raahata niiden väliaikaiskotina toiminutta häkkiä varastoon, kun siihen ilmaantuivat jo uudet asukkaat: nyt hoivissamme asustelee kolme noin kuukauden ikäistä orpoa oravanpoikasta, jotka eläinsuojelututtuni oli käynyt hakemassa ilmoituksen perusteella talteen. Pienet osaavat jo ainakin joten kuten itse syödä, mutta saavat vielä viikon-parin ajan myös maidonvastiketta ruiskulla suuhun tarjoiltuna.

Minioravat ovat hurmaavan symppiksiä ja hitokseen sööttejä tyyppejä. Olkoonkin, että saavat koko huushollin haisemaan hamsterinhäkiltä. Pikkuheppulien kuulumisia tulee varmasti päivitettyä täällä jatkossakin siihen saakka, kunnes kolmikko on valmis palaamaan takaisin luontoon.

Luonnonvaraisten eläinten hoito -tunnisteen alta tulevat jatkossa löytymään kaikki villieläinhoidokkiemme kuulumiset.