Koko tähänastisen kesän olemme kikkailleet yhteisomistuksessa olevaa ruohonleikkuria paatsen kesämökin ja meidän töllin välillä siitä lähtien, kun toinen leikkuri sanoi sopimuksensa irti keväällä. Eipä kyllä jäänyt sitä 'ydinkärjeksi' kutsumaamme maailmanlopun vehjettä ikävä. Mutta käytännössä homma meni vähän hankalaksi, kun kahta isoa pihaa huollettiin yhdellä nurmileikkurilla, etenkin näillä säillä, kun ruohon kasvuvauhti on jotain metri päivässä -luokkaa.

Hetken jo ehdimme harkita ihan oman ruohonleikkurin ostoa. Sitten hylkäsimme ajatuksen, ja lähdimme lähestymään aihetta permakulttuurin näkökulmasta.

TA-DAA!


 Haimme käsittelemätöntä rimaa puutavarakaupasta ja Antti väsäsi niistä noin kuusineliöisen, siirrettävän aitauksen. Tämä ruohonleikkuri ei syö edes bensaa, vaan polttoaineena toimii ruoho. Ruohosilppua tämä leikkuri ei myöskään jätä taakseen, joskin ajoittain se saattaa tipauttaa pipanakeon sinne, toisen tänne. Mutta väliäkö hällä, siinähän palaavat ravinteet takaisin sinne, mistä ovat tulleetkin. Myös aikaa ja vaivaa tämä ruohonleikkurimalli säästää melkoisesti. Ja kun omasta pihasta loppuu leikattava, voi ruohonleikkuria lainata myös naapurille.