Vaikka tässä viimeisen viikon-parin aikana on tapahtunut vähän kaikenlaista, en ole saanut tuotettua tänne oikein mitään järkevää tekstiä. Tosin herää kysymys, miten se poikkeaa blogin normaalitilasta.

En keksi.

Kävimme ihan tässä lähistöllä sijaitsevalla Iso-Pahkalan puutarhalla. Paikka oli uusi tuttavuus, ja kun naapurista kerta kehuttiin, niin pakkohan se oli käydä katsastamassa. Ostetaan kesäkukat sieltä ja tuetaan paikallista yrittäjää, oli kai se kantava ajatus.
Paikan päällä iski kuitenkin hirvittävä runsaudenpula. Menin tarjonnasta ja värien loistosta kukkaistuoksuhuumissani niin lukkoon, etten lopulta ostanut kesäkukan kesäkukkaa. Yrttejä sentään lähti muutama taimi mukaan. Salviaa, laventelia, persiljaa, meiramia ja rosmariinia näin tarkalleen ottaen.



Hyvän paikan yrttipuskille keksin heti. Somasti siihen sitten yrttöseni istuttelin. Vähän itikoita kimpustani huidoin. Kätteni jälkeä tyytyväisenä pää kenkallaan ihailin. Mitäs, otettaiskos lampaat tähän pihaan nurtsia syömään niin ei tarvis sitten ruveta leikkaamaan, huuteli Antti jostain. Joojoo ihan sama otetaan vaan.




Lampaat kiikutin naapurin Annikan kanssa takaisin aitojen sisäpuolelle siinä vaiheessa, kun  Rusinantte oli syönyt puolet vastaistutetusta laventelista ja tallonut rosmariinin, Ansa tuhonnut alaoksat pikkuisesta omenapuustani ja Nuunu sipsutellut siroilla pikku sorkillaan syötävästä kukkamaasta vastaversonneiden kukkataimien päällä. Pisteeksi i:n päälle yrttipenkkiin pomppi Jännäkakka-kana, joka ruopi irti vielä yhden oksan rosmariinista ja kuopsutti rullalle salaattipenkistä orastavat sirkkalehdet.

Pariin kertaan saatoin vihjata siinä tohinassa, että tulevan kekrijuhlamme ruokalista tulee tänä vuonna näyttämään hyvin lampaanlihapainotteiselta.
Onneksi laventeli toipui ja rosmariinin kaksi jäljelle jäänyttä oksaa törröttävät maassa oikein terhakoina ja elinvoimaisina.



Vajaa pari viikkoa sitten sain erään sattumusten sarjan päätteeksi hoivattavakseni kuusi kaljua, sokeaa, orvoksi jäänyttä sinitiaisen poikasta. Tänään rohkein poikasista kipusi muina tintteinä pöntön suulle pönöttämään. Taitaa alkaa suuri, ihmeellinen maailma pikkuhiljaa kiinnostaa.

Niin ne lapset kasvaa.

Pikkutirppojen hoivauksen lisäksi kiirettä on pitänyt pihan puolella viimeisten kylvöjen kanssa. Myös lampaiden kerintä on vaatinut kikkailua, vauva kun on aikamoisen tehokas työrauhan häiritsijä siinä(kin) hommassa. Niinpä olemme kerineet lampaan kerrallaan aina silloin, kun pätkälle on järjestynyt hoitopaikka mumman tai vaarin hoteista. Tänään kerimme viimeisen lampaan: villin, pikkuisen mustan Ansan. Sitten kevättöiden listalta ei löydykään enää kuin kasvihuoneen loppuunrakennus, kanalan pesu, aitauksen laajentaminen, pihattorakennuksen ulkovuorauksen viimeistely ja omakotiyhdistyksen järkkäämät jättipalsamin kitkemistalkoot. Ja ne kymmenen muuta asiaa, jotka varmaan tässä unohdin listata.

No mutta ei mitään hätää. Vastahan tulee juhannus. Ihan kevät vielä tässä, hyvin ehtii tehdä kevättöitä. No problemos.


Paniikki. Mitä tässä vielä istun. Häivyn ulos hommiin.
(Apua.)