Korpikiven tupa -blogin Satu muisti minua tunnustuksella ja heitti mukaan haasteen. Kiitos Satu! 





Tyylilleni uskollisesti vastaan haasteeseen myöhässä. Tunsin tänään eläinten aamuruokintakierroksella niin syvää kotiseuturakkautta ja häivän nostalgiaa, että tämä postaus ryydittyy meidän kotitieltä vuosien mittaan otetuilla kuvilla.



Haaste
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen. 
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi.
 

Muutimme Antin kanssa punaiseen tölliimme häiden jälkeen syksyllä 2013, ja muistaakseni aloin kirjoittaa blogia melko pian muuton jälkeen. Jo pelkässä kotipihassa tuntui olevan loputtomasti luontoa ja eläimiä kuvattavaksi muutaman kaupunkivuoden jälkeen, ja blogi tuntui ihan hauskalta vaihtoehdolta purkaa ajatuksia kuvin ja sanoin "paperille".

Vanha blogi on sittemmin kuollut ja kuopattu, ja nyt porskutetaan eteenpäin tällä nykyisellä tekeleellä.



Ohjeeni aloittelevalle bloggaajalle apinoi aikalailla minut tähän hommaan haastaneen Satun vastausta, mutta se on hyvä ohje, joten menköön.
Vaikka kaikki "Näin saat lisää kävijöitä blogiisi" -ohjeistukset neuvovatkin päinvastaista, niin uskalla silläkin uhalla kirjoittaa blogissasi ihan just niin laajasti aihepiiriä liikaa rajaamatta, kuin hyvältä tuntuu. Blogisi on sinun tilaasi temmeltää. Ei elämääkään rajata aihepiirin mukaan, ja tarinoita elävästä elämästä on aina kiva lukea. Joten anna palaa ja rönsyile niin paljon kuin sielu sietää. Ja muista antaa myös oman äänesi kuulua, äläkä jännäile liikaa, mitä muut ovat mieltä sanavalinnoistasi tai kirjoitustyylistäsi.


Neloskysymykseen taisinkin jo vastailla ihan ensimmäisenä... Nyt siis heitän haastetta eteenpäin seuraaville:

Outi, Huvikumpuillaan
Maiju, Lempipäiväni -tänään
Sussi, Förmaaki ja puutarha
Enne, Casa-X
Riina, Urbaani intiaani
Hanna, Punainen pihlaja
Kivimäen emäntä, Kaikkea hyvää
Maria, Epämoderni perhe

Tiedän, kaksi haastettavaa uupuu. Siis sinä, joka nyt siinä tätä luet: jos kirjoitat blogia, nappaahan tämä tästä myös itsellesi.