Ensinnäkin, kiitos kovasti kaikille meidän sairastelevaa Astridiamme tsempanneille. Kisun vointi alkaa olla kohentumaan päin, vaikka täystoipumiseen on vielä matkaa. Aikasmoisen laiha mörököllihän Assu vielä on, mutta tänään se innostui jo syömään kunnolla sekä hiukan käyskentelemään nurmikolla.


Koitin kartoitella puutarhan puolella, mahdetaanko saada tänä(kään) vuonna mainittavaa satoa pihalta pöytään asti. Ainakaan tällä hetkellä tilanne ei näytä ihan katastrofilta: perunat ottivat sateiden myötä kasvupyrähdyksen, tomaatintaimet ovat terhakoituneet ja nihkeän alun jälkeen kesäkurpitsatkin ovat lakanneet paikallaan junnaamisen ja ovat kasvattaneet paitsi vartta, niin myös muutaman lehden lisää. Salaatti nyt kasvaa aina ja melkein missä vaan, ja kesäkurpitsapenkkiin kylvetyt punajuuretkin yrittävät kaikkensa huolimatta siitä, että kanat ovat terrorisoineet kylvöstä ja kissat käyttäneet kohopenkkiä hiekkalaatikkonaan.


Valmiina taimina hankkimani persilja, salvia, laventeli ja rosmariini ovat myös viihtyneet aurinkoisella kasvupaikallaan. Edes jotain siis olemme saaneet suuhun omasta puutarhasta jo tässä vaiheessa kesää. Ainoastaan salvia on ollut välillä vähän nuutuneen näköinen, ja omituisista mystisistä rei'istä lehdissä päättelin jonkun tuhoeläimen käyneen sitä piinaamaan. Nyt tuo tuhoeläin tuli ja paljasti itse itsensä. Salviaa on mitä ilmeisemmin terrorisoinut kissamme Huu, joka hakeutuu sen päälle ihan vain istumaan ja siinä ohessa aina välillä närpsii yrttiä hampaillaan. Että juu-u, ihan normaalia toimintaa taas...


Myös syötävässä kukkamaassani on tapahtunut jotain, vaikka olin jo heittänyt sen suhteen hanskat tiskiin ja toivon mäjelle. Kukkasista ja niiden sielunelämästä tajuan suurin piirtein yhtä paljon kuin banaani koskenlaskusta (eli hyvin, hyvin vähän), mutta joltisellakin varmuudella uskallan silti väittää, että kukkamaastani pukkaa vallan elinvoimaisena ainakin kosmoskukkaa.

... vai mitä olette mieltä, te kukkatuntijat?

Vielä palatakseni puutarhan tuhoeläimiin, jokin aika sitten kanakatraamme sai vahvistusta kahdesta vähän tuhdimmasta tytöstä: parven jatkoksi muuttivat Satu ja Tuija, orpington-rotuiset siskokset Urjalasta. Orppi on suurikokoinen ja tuhti kanarotu, ja ajatuksena niitä hankkiessa olikin, että niiden jälkeläisistä saisi vähän lihaisampia kukkopoikia pataan pistettäväksi.

Tässä Satua ja Tuijaa esitellessäni huomasin, että melkoisen moni kana on meillä nimetty Kummeli-hahmojen mukaan. Kai se on niin, että nainen voi aina lähteä Tampereelta, mutta... Eiku hetkonen. Enhän mä ole oikeastaan tehnyt edes niin, vaikka täällä Mansen periferiassa asummekin.