Oli vappu. Tuli toukokuu. Toukokuun myötä saapui kesä.
Ihanaa.
Innostuminen lämmöstä ja auringosta ajoi meidän perheen lähes maniaa hipovaan mielentilaan: Antti on naulata jyskyttänyt vapusta alkaen pihattorakennuksen ulkolaudoitusta ja minä olen raaputtanut, hinkuttanut, puunannut, nyppinyt ja muutoin äheltänyt sekä puutarhan että eläinten kimpussa. Pihaton kuivuttua uskaltauduin harjaamaan ponit esiin kurakerroksen alta, ja ne ovat päässeet jo maistelemaan kevään ensimmäisiä vihreitä. Kodin Terran löytölaareista haalimme jalustinhihnat (5€), jalustimet (10€) ja satulahuovan (10€). Niinpä pääsin kipuamaan Prinssi-ponin selkään ratsaille ensimmäistä kertaa, ja isäntä kehräsi onnesta, kun löysimme puuttuvat varusteet niin huokeaan hintaan.
Uskaltauduin tekemään testimielessä kevään ensimmäiset suorakylvöt, ja kylvin kasaamaani kohopenkkiin kirjavan sekoituksen erilaisia aikaisin kylvettäviä kesäkukan siemeniä. Koska olen erityisesti hyötypuutarhurointiin kallellaan, valkkasin myös kukat pihallemme sen mukaan, että niitä voisi silmänilon lisäksi hyödyntää myös rohdoskäytössä. Aiemmat kukkamaayritelmäni ovat surkeasti epäonnistuneet, joten katsotaan, katsotaan.
Olemme varanneet myös pitkästä aikaa lennot viikon Espanjan reissuun (Paatse omistaa sieltä yhdessä Venlan kummisedän kanssa pienen, kivan kämpän), ja kävimme maanantaina hakemassa pätkälle passia matkaa varten. Kuinka hupaisaa onkaan, että nykyisin vastasyntynytkin tarvitsee oman passin! Tai siis, kuka noita perunapäisiä pikkuihmisiä muka passikuvan perusteella vielä toisistaan erottaa? Emme täyttäneet passihakemusta verkossa, sillä Venlan olisi pitänyt joka tapauksessa käydä erikseen tunnistautumassa laitoksella. Virkailijaa asia tuntui huvittavan ihan yhtä paljon kuin meitäkin; pätkä ei pitänyt asiointia edes heräämisen arvoisena.
Reissustamme kuullut mummuni soitteli tänään kertoakseen, että hänen Espanjassa asuva ystävänsä oli varoitellut Benalmadenan rannalla annetusta haivaroituksesta. "Että tiedätte sitten että kun sinne Benalmadenaan meette niin siellä voi tulla hai vastaan!" totesi mummu kohtalokkaasti puhelimeen.
Aha.
Hempeää. |
Ei kommentteja
Lähetä kommentti