Olen joissakin jutuissa melkoisen kaavoihini kangistunut ja vastahankainen kokeilemaan uusia tapoja tehdä asioita, mikäli olen oman tapani hyväksi havainnut ja siten tottunut toimimaan. Hyvänä esimerkkinä tästä olkoon yrttien kuivatus: keväisin saunamme muuttuu kasvien kuivaushuoneeksi, ja saunomaan mielivällä on hirveä homma siirrellä kasveja edestakaisin. Mutta ei, kuivuria en ole hankkinut - saunan lauteilla kun on kuivatus toiminut ihan tarpeeksi hyvin, niin miksi raahata lisää sähköhärvilöitä tähän tölliin.
Äitienpäivänä minua kuitenkin lahjottiin kuivurilla, jossa voi kuivattaa kaikkea yrteistä vihanneksiin ja hedelmistä sieniin. Hiukan empien laitoin erän nokkosen lehtiä kokeeksi kuivumaan, ja se olikin sitten rakkautta ensi kuivatuksella: kuivurissa kuivuu niin iso satsi tavaraa niin paljon lyhyemmässä ajassa saunan lauteisiin verrattuna, että olen kerännyt kasveja ihan hullunkiilto silmissäni ja kuivuri on hurruttanut melkein yötä päivää. Kai se kosahtaa kohta koko masiina, ylikuumenee heti kättelyssä, kun joutui tällaisen maanisen kuivaajan käsiin.
Nyt säilössä on jo läjäpäin nokkosta, siankärsämöä, poimulehteä, koivua ja mustaherukkaa. Haaveissani on saada kerättyä oikein kunnon varasto erilaisista rohdos- ja mausteyrteistä. Tähän saakka varastoni ovat jääneet melko pieniksi eikä niistä ole riittänyt koko talven yli, sillä en ole ehtinyt kuivatella kasveja tarpeeksi isoja määriä satokauden ollessa parhaimmillaan. Muutoksen tuulet siis puhaltavat tämän yrttimuijan köökissä.
Eivätkä muuten ole yrttihommat ainoita muutoksen tuulahduksia köökin puolella. Innostuinpa tuossa matonpesupuuhiin ja kuurasin puhtaaksi saunankaiteella iät ja ajat leppyneen räsymaton. Ennen se on ollut ruokailutilassa, mutta siellä koirille tuli ylitsepääsemätön tarve ruikkia siihen (ota noistakin sitten selvää...). Niinpä matto löysi uuden paikan keittiön lattialta. Katsotaan, kauanko se saa olla siellä rauhassa ennen kuin joku meistä pissaa tai pulauttaa sen päälle. Matot tuppaavat olemaan melko lyhytikäisiä tässä huushollissa, mikä on harmi, sillä kaipaisin jotain ajan kellastuttamien lattioiden peitoksi ennen, kuin ehdimme lattioita remontoida. Toivomme matolle onnea ja menestystä uudella paikallaan.
Hehaa, samanmoiset puuhat täälläkin! Kontattu pitkin pihamaita ja kerätty satoa oikeen maailmanloppu meiningillä :D
VastaaPoista:D sitä siis on nyt liikkeellä! Ainakin mulla alkaa jo silmissä vilkkua pelkkää vihreää kun on tuijotellut kaikenmaailman pusikoihin ja nurmituppaisiin... Mutta on tässä keväajassa kaikkine kylvöineen ja keruineen jotain niin ihanaa, vaikka hektistä onkin.
PoistaHienoa!
VastaaPoistaJoo, on se kyllä iso helpotus tähän kasvien taltiointiin kun on vihdoin kunnon vehkeet :)
PoistaApua, en ole vielä aloittanut. Tuntuu että aika menee muuhun puutarhurointiin ja remppaan. Nyt täytyy seurata esimerkkiäsi.
VastaaPoistaMulla on mennyt vähän toisin päin: tässä hortoilun huumassa puutarhan puolella on jäänyt retuperälle miljuuna hoidettavaa asiaa. Joka kevät sama juttu :P
Poista