Seesteinen, leppoisa viikonloppu vetelee viimeisiään ja silmä alkaa koko perheellä vähän painaa. Vielä odottelevat eläimet yöpuulle laittoa. Sen jälkeen saan sukeltaa puhtaisiin lakanoihin, naperon kanssa nenätysten.

Tänään oli ensimmäinen äitienpäiväni äitinä. Kuudelta aamulla Antti komensi minut jatkamaan uniani. Ei tarvinut kahdesti käskeä. Tuntia myöhemmin heräsin naaman edessä huiskuavaan valkovuokkokimppuun ja märkään, nuuhkuttavaan koiran kirsuun poskella.


Tämä äitienpäivä oli siinäkin mielessä meille erityinen, että kolmena edeltävänä äitienpäivänä haikeus on kolkutellut jossain pääkopan perukoilla. Tiemme vanhemmiksi kun ei ollut se helpoin, joskaan ei varmasti vaikeinkaan. Usko mahdollisuuksiin saada biologisia lapsia otti osumaa kuitenkin useaan otteeseen ja vuosiin ehti mahtua paljon turhautumista, toivottomuutta, väsymystä ja musertavaa suruakin. Ystävien sitten kun mulla on lapsia -haaveilut eivät jaksaneet napostella, kun äitiys oli omissa kirjoissa niin kaukana itsestäänselvyydestä kuin olla saattaa.

Tänä aamuna avasin silmät ja näin leveästi hymyilevän miehen ja vielä leveämmin hymyilevän lapsen puristamassa yhteistuumin kukkakimppua. Mietin, kuinka helvetin onnekas ja äärettömän kiitollinen olen siitä, että sain tänä äitienpäivänä herätä äitinä tuolle pikkuiselle ihmiselle. Omalle pikku auringolleni.


Puut ovat puhjenneet lehteensä tämän viikonlopun aikana. Ilma on vielä kuuman päivän jäljiltä tarpeeksi lämmin, jotta eläinten iltaheinien vientiin tarkenee hipsiä kylpytakkisillaan. Hinta kylpytakin helman alta vilkkuvista paljaista sääristä on se, että vauhti on pidettävä nopeampana kuin kinttuja vaanivilla, pöllön kokoisilla hyttysillä, mutta tuohan se oman kesäfiiliksensä touhuun sekin.

Lipsahtipa siirapin puolelle. Senkus sitten. Siirapin siivittämänä, kun vielä tämän päivän puolella ehdin, toivotan kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää.  

Kell' onni on, se onnen kätkeköön, runoili Eino Leino. Minä sanon Eikalle, että höpöllöpön.