Holá, maan asukkaat. Meidän kööri on nyt kotiutunut Espanjan palmujen katveesta. Jo viikon aikana ehti tulla koti-ikävä ja kallossa takoi miljoona kotona odottavaa asiaa, kun jäi loput perunatkin kylvämättä ja kesäkurpitsan taimet istuttamatta ja kasvihuone on kesken ja tomaatintaimetkin unohtuivat varjoon. Ja muuta jaadajaadaa. Onneksi ihana, eläimistä huolehtinut Annika naapurista oli eläinten lisäksi huolehtinut myös varjoon unohtuneista taimista, ja kaikki kasvit ja elikot odottelivatkin kotiutuessamme meitä oikein hyvinvoivina ja vankistuneina.

Onneksi Arroyo de la Mielin pikkuinen kylä tarjosi ihmeteltävää sekä ihmisen korkuisten yrttipuskien, leppeän meiningin sekä erinäisten kanalintujen osalta. Jaksoi maalainenkin viihtyä.




Venla täytti reissussa kolme kuukautta, mutta koimme näin pienenkin vauvan kanssa reissaamisen melko vaivattomaksi. Toki hommaa helpotti huomattavasti se, että matkustimme pätkän "kakkosvaarilaan", paatsen Arroyo de la Mielissa sijaitsevaan kämppään, johon oli paitsi helppo kulkea, niin myös helppo järjestää muutamia vauva-arkea helpottavia juttuja Venlaa varten. Esimerkiksi kevyet matkarattaat kävimme ostamassa heti ensimmäisenä päivänä paikallisesta lastentarvikeliikkeestä muutamalla hassulla kympillä. Vaunumallin saa säädettyä vauvaikään sopivasta makuuasennosta myös taaperolle sopivaan istuvampaan asentoon, joten pystyimme vaivattomasti jättämään ne asunnolle varastoon tulevia reissuja odottamaan. Näin ollen selvisimme itse matkasta parilla käsimatkatavarakassillisella.

Ilmapiiri ylipäänsä oli hyvin paljon lapsiystävällisempi, kuin mihin koto-Suomessa olemme tottuneet. Kadut olivat vielä iltamyöhälläkin täynnä lastenvaunuja työntäviä vanhempia, ja tavernojen terasseilla istui paljon perheitä pikkuvauvojen kanssa, pienten lasten leikkiessä keskenään pitkin kävelykatuja. Imettämistä tai vauvan ajoittaista rääkymistä ei kyräillyt kukaan, vaan lapset saivat näkyä ja kuulua joka paikassa. Myös mamma sai huoletta juoda pari lasia viiniä tapasten ohessa hyvillä mielin, ilman että kukaan loi paheksuvia katseita heti, kun vilkaisitkaan punkkupulloon päin. Isona apuna matkassa mukana olivat myös paatse ja hänen naisystävänsä, jotka jaksoivat hääriä pätkän kanssa sen aikaa, kun halusimme poiketa Antin kanssa kylällä ihan kaksistaan. Parin tunnin poissaolomme jälkeen meille huudettiinkin aina jo ovelta, että "mitä te nyt jo takasin tulitte?!". Aha. Että on se kiva, kun kaivattiin.

Kahvilassa istuessamme paatse vallan innostuikin tökkäämään jäätelöä aina vahtivan silmäni välttäessä Venlan suupieleen niin, että vauva sai lipoa vähän makua suuhunsa. Kun sitten kihisin, että tarviiko sitä vauvaa nyt tuossa iässä vielä sokerin makuun totuttaa, niin sain vastaukseksi vaan, että niin se omakin vaarini mulle jo aikoinaan Fazerin sinistä tuossa iässä tuuppasi suuhun imeskeltäväksi salaa. No niin justiinsa. Eipä tarvitse enää ihmetellä, mistä tämä meikäläisenkin kyltymätön suklaa-addiktio kumpuaa...

Pätkän kanssa ratkoimme vähän ristikoita

Antti ja paatse lapsenhoitovuorossa

Vaari ja vauva kaffeilla (ja jätskillä).

 Vaan oli se taas ihana palata kotiinkin. Ihanien naapurien huomassa eläimet olivat voineet lomamme ajan paksusti ja piha oli kesäisten kelien myötä muuttunut viidakoksi. Olivatpa pihaton asukkaat järjestäneet vähän ohjelmaakin kylillä poissa ollessamme... Mutta siitä piakkoin lisää.