Kolmekuinen
31.5.2016
Venlan kolmekuisia juhlistettiin Espanjassa. Kolmikuispostaus tulee nyt siis jälkijunassa, mutta tuskinpa tuo nyt niin nöppösen nuukaa on.
Meidän pätkä, kolmen kuukauden ikäinen. Pieni ihminen, joka nauraa kikattaa omille jutuilleen, ihan niin kuin isänsä. Ja sitä juttua riittää. Aamuisin tirri ei enää herätä minua itkemällä, vaan lääppimällä naamaani pikku kätösellään ja hölöttämällä jokelluksiaan päättymättömältä kasetilta (ihan niin kuin isänsä).
Keskustelun vastavuoroisuuden lisäksi Venla on löytänyt kätensä ja jalkansa. Hän kääntyy sutjakasti kyljelleen, ja siitä toisinaan mahalleenkin. Masullaan makoillessa vauva osaa jo tukeutua kyynärpäihinsä ja pyrkii kovasti etenemään. Vaikka #norppalive-lähetys tänään loppuukin, saamme me seurata hiukan samantyyppistä menoa kuin Pullervo-norpallaperijättären sätkytellessä menemään mahallaan lattialla. Neuvolantätimme Kempu totesi eilisellä käynnillämme, ettei mene kyllä kauaa kun likka on liikkeellä. Hymähdin itsekseni, että tuo nyt ei sinällään ollut mikään shokkiuutinen.
Aiemmissa postauksissa uumoilemani pippurisuus ja varsin tulinen temperamentti on vahvistanut olemassaolonsa vauvan persoonallisuuden tullessa yhä enemmän esiin: Venssuli osaa olla aurinkoinen ja hurmaava kihertelijä, mutta jos jokin homma ei miellytä, ilmoittaa neitokainen siitä hanakasti komentamalla ja ynisemällä tyytymättömästi alahuulen rullautuessa sätkäkoneeksi (ihan niin kuin äidillänsä). Pätkä ei myöskään ole tyytyväinen ihan mihin tahansa kohteluun, vaan hänen Rinsessuuttaan tulisi olla jatkuvasti kiikuttamassa ympäri asuntoa ja viihdyttämässä. Maiseman on vaihduttava ja leluvalikoimaa on oltava, muuten ei mistään tule mitään. Parhaillaankin lattialta kuuluu suivaantunutta, pitkästynyttä ölinää, kun tarjolla on vain neljä lelua ihmeteltävänä eikä kukaan ole heijaamassa sitteriä tai vääntelemässä naamaa. Jos Venlalta kysyttäisi, niin hän olisi varmaan sitä mieltä, että taas on hemmetin huono palvelu tässä täysihoitolassa. Kun nykyisin on niin hankala löytää kunnollista henkilökuntaa, tuumaisi hän ja alahuuli lupsahtaisi rullalle hiljaiseksi protestiksi.
Aiemmat Vauvan kehitys -postaukset:
Yksikuinen
Kaksikuinen
Mikäs siinä jos on fasaani
28.5.2016
Ihan vaan pikaisia fasaaniuutisia piipahdin päivittelemään. Tähän asti olen saanut seurata fasaanien vähintäänkin mielenkiintoista elämänmenoa live-meiningin sijaan vain Tää on vielä kesken -blogin kautta. Nyt kuitenkin suureksi riemukseni tulin säikäytetyksi puolikuoliaaksi kuvissa vipeltävän fasaanikukon toimesta mökin rappusilla istuessani, ja seurailtuani kukon menoa huomasin useammankin fasaanin parkkeeranneen mökin viereiseen pellon reunaan.
Tämä kukko oli ohikulkumatkalla oikoessaan mökin pihan poikki naisiin.
Vauvan (ja äidin) ihoa rauhoittava yrttivoide
Lapsoseni ahdingon ajamana sörssäsin yrttivoiteen kasveista, joiden tiedetään auttavaan kutinaan, iho-ongelmiin ja hyönteisenpistoihin. Murskasin morttelissa voikukan lehtiä, siankärsämöä ja piharatamoa mahdollisimman tasaiseksi mössöksi. Kasvimassaan sekoitin inasen verran kookosöljyä. Vaikka nämä yrtit ovat turvallisia ihonhoidossa (tosin mykerökukkaisyliherkille siankärsämö voi aiheuttaa oireita, kertoo S. Piipon Kasvien salaiset voimat), testasin voidetta ensin itseeni ja laapin mömmöllä kasvoilleni kunnon sotamaalauksen. Kun ihon kuplintaa tai muita ei-toivottuja seuraamuksia ei ilmennyt, rohkenin levittää voidetta myös perijättäremme näppyläiseen pärstään.
Ensimmäisen levityskerran jälkeen taisin putsata voiteen liian hätäisesti pois, sillä korvan raapiminen ja tuskastunut yninä vain jatkui. Levitin ainetta toiseen kertaan, tällä kertaa paksummalti, ja hieroin voiteen kasvimassoineen päivineen hyvin huolellisesti ärtyneisiin kohtiin aina tarvittaessa voidetta lisäten. Kunnon vaikutusajan jälkeen pyyhin ylimääräiset kasvinrippeet hellästi pois vanulapulla. Pian ihottumakohtien punoitus alkoi laskea ja raapiminen ja kitinä loppuivat. Vauva sammui kuin saunalyhty päiväunille kutinan loputtua, ja kaupanpäällisinä mammakin sai palkaksi koe-eläimenä toimimisesta kirkastuneen naamavärkin.
Buenas tardesta
26.5.2016
Onneksi Arroyo de la Mielin pikkuinen kylä tarjosi ihmeteltävää sekä ihmisen korkuisten yrttipuskien, leppeän meiningin sekä erinäisten kanalintujen osalta. Jaksoi maalainenkin viihtyä.
Venla täytti reissussa kolme kuukautta, mutta koimme näin pienenkin vauvan kanssa reissaamisen melko vaivattomaksi. Toki hommaa helpotti huomattavasti se, että matkustimme pätkän "kakkosvaarilaan", paatsen Arroyo de la Mielissa sijaitsevaan kämppään, johon oli paitsi helppo kulkea, niin myös helppo järjestää muutamia vauva-arkea helpottavia juttuja Venlaa varten. Esimerkiksi kevyet matkarattaat kävimme ostamassa heti ensimmäisenä päivänä paikallisesta lastentarvikeliikkeestä muutamalla hassulla kympillä. Vaunumallin saa säädettyä vauvaikään sopivasta makuuasennosta myös taaperolle sopivaan istuvampaan asentoon, joten pystyimme vaivattomasti jättämään ne asunnolle varastoon tulevia reissuja odottamaan. Näin ollen selvisimme itse matkasta parilla käsimatkatavarakassillisella.
Ilmapiiri ylipäänsä oli hyvin paljon lapsiystävällisempi, kuin mihin koto-Suomessa olemme tottuneet. Kadut olivat vielä iltamyöhälläkin täynnä lastenvaunuja työntäviä vanhempia, ja tavernojen terasseilla istui paljon perheitä pikkuvauvojen kanssa, pienten lasten leikkiessä keskenään pitkin kävelykatuja. Imettämistä tai vauvan ajoittaista rääkymistä ei kyräillyt kukaan, vaan lapset saivat näkyä ja kuulua joka paikassa. Myös mamma sai huoletta juoda pari lasia viiniä tapasten ohessa hyvillä mielin, ilman että kukaan loi paheksuvia katseita heti, kun vilkaisitkaan punkkupulloon päin. Isona apuna matkassa mukana olivat myös paatse ja hänen naisystävänsä, jotka jaksoivat hääriä pätkän kanssa sen aikaa, kun halusimme poiketa Antin kanssa kylällä ihan kaksistaan. Parin tunnin poissaolomme jälkeen meille huudettiinkin aina jo ovelta, että "mitä te nyt jo takasin tulitte?!". Aha. Että on se kiva, kun kaivattiin.
Kahvilassa istuessamme paatse vallan innostuikin tökkäämään jäätelöä aina vahtivan silmäni välttäessä Venlan suupieleen niin, että vauva sai lipoa vähän makua suuhunsa. Kun sitten kihisin, että tarviiko sitä vauvaa nyt tuossa iässä vielä sokerin makuun totuttaa, niin sain vastaukseksi vaan, että niin se omakin vaarini mulle jo aikoinaan Fazerin sinistä tuossa iässä tuuppasi suuhun imeskeltäväksi salaa. No niin justiinsa. Eipä tarvitse enää ihmetellä, mistä tämä meikäläisenkin kyltymätön suklaa-addiktio kumpuaa...
![]() |
Pätkän kanssa ratkoimme vähän ristikoita |
![]() |
Antti ja paatse lapsenhoitovuorossa |
![]() |
Vaari ja vauva kaffeilla (ja jätskillä). |
Muuttujia yrttimuijan keittiössä
11.5.2016
Olen joissakin jutuissa melkoisen kaavoihini kangistunut ja vastahankainen kokeilemaan uusia tapoja tehdä asioita, mikäli olen oman tapani hyväksi havainnut ja siten tottunut toimimaan. Hyvänä esimerkkinä tästä olkoon yrttien kuivatus: keväisin saunamme muuttuu kasvien kuivaushuoneeksi, ja saunomaan mielivällä on hirveä homma siirrellä kasveja edestakaisin. Mutta ei, kuivuria en ole hankkinut - saunan lauteilla kun on kuivatus toiminut ihan tarpeeksi hyvin, niin miksi raahata lisää sähköhärvilöitä tähän tölliin.
Äitienpäivänä minua kuitenkin lahjottiin kuivurilla, jossa voi kuivattaa kaikkea yrteistä vihanneksiin ja hedelmistä sieniin. Hiukan empien laitoin erän nokkosen lehtiä kokeeksi kuivumaan, ja se olikin sitten rakkautta ensi kuivatuksella: kuivurissa kuivuu niin iso satsi tavaraa niin paljon lyhyemmässä ajassa saunan lauteisiin verrattuna, että olen kerännyt kasveja ihan hullunkiilto silmissäni ja kuivuri on hurruttanut melkein yötä päivää. Kai se kosahtaa kohta koko masiina, ylikuumenee heti kättelyssä, kun joutui tällaisen maanisen kuivaajan käsiin.
Nyt säilössä on jo läjäpäin nokkosta, siankärsämöä, poimulehteä, koivua ja mustaherukkaa. Haaveissani on saada kerättyä oikein kunnon varasto erilaisista rohdos- ja mausteyrteistä. Tähän saakka varastoni ovat jääneet melko pieniksi eikä niistä ole riittänyt koko talven yli, sillä en ole ehtinyt kuivatella kasveja tarpeeksi isoja määriä satokauden ollessa parhaimmillaan. Muutoksen tuulet siis puhaltavat tämän yrttimuijan köökissä.
Eivätkä muuten ole yrttihommat ainoita muutoksen tuulahduksia köökin puolella. Innostuinpa tuossa matonpesupuuhiin ja kuurasin puhtaaksi saunankaiteella iät ja ajat leppyneen räsymaton. Ennen se on ollut ruokailutilassa, mutta siellä koirille tuli ylitsepääsemätön tarve ruikkia siihen (ota noistakin sitten selvää...). Niinpä matto löysi uuden paikan keittiön lattialta. Katsotaan, kauanko se saa olla siellä rauhassa ennen kuin joku meistä pissaa tai pulauttaa sen päälle. Matot tuppaavat olemaan melko lyhytikäisiä tässä huushollissa, mikä on harmi, sillä kaipaisin jotain ajan kellastuttamien lattioiden peitoksi ennen, kuin ehdimme lattioita remontoida. Toivomme matolle onnea ja menestystä uudella paikallaan.
Hei Eino, älä höpsi.
8.5.2016
Seesteinen, leppoisa viikonloppu vetelee viimeisiään ja silmä alkaa koko perheellä vähän painaa. Vielä odottelevat eläimet yöpuulle laittoa. Sen jälkeen saan sukeltaa puhtaisiin lakanoihin, naperon kanssa nenätysten.
Tänään oli ensimmäinen äitienpäiväni äitinä. Kuudelta aamulla Antti komensi minut jatkamaan uniani. Ei tarvinut kahdesti käskeä. Tuntia myöhemmin heräsin naaman edessä huiskuavaan valkovuokkokimppuun ja märkään, nuuhkuttavaan koiran kirsuun poskella.
Tämä äitienpäivä oli siinäkin mielessä meille erityinen, että kolmena edeltävänä äitienpäivänä haikeus on kolkutellut jossain pääkopan perukoilla. Tiemme vanhemmiksi kun ei ollut se helpoin, joskaan ei varmasti vaikeinkaan. Usko mahdollisuuksiin saada biologisia lapsia otti osumaa kuitenkin useaan otteeseen ja vuosiin ehti mahtua paljon turhautumista, toivottomuutta, väsymystä ja musertavaa suruakin. Ystävien sitten kun mulla on lapsia -haaveilut eivät jaksaneet napostella, kun äitiys oli omissa kirjoissa niin kaukana itsestäänselvyydestä kuin olla saattaa.
Tänä aamuna avasin silmät ja näin leveästi hymyilevän miehen ja vielä leveämmin hymyilevän lapsen puristamassa yhteistuumin kukkakimppua. Mietin, kuinka helvetin onnekas ja äärettömän kiitollinen olen siitä, että sain tänä äitienpäivänä herätä äitinä tuolle pikkuiselle ihmiselle. Omalle pikku auringolleni.
Puut ovat puhjenneet lehteensä tämän viikonlopun aikana. Ilma on vielä kuuman päivän jäljiltä tarpeeksi lämmin, jotta eläinten iltaheinien vientiin tarkenee hipsiä kylpytakkisillaan. Hinta kylpytakin helman alta vilkkuvista paljaista sääristä on se, että vauhti on pidettävä nopeampana kuin kinttuja vaanivilla, pöllön kokoisilla hyttysillä, mutta tuohan se oman kesäfiiliksensä touhuun sekin.
Lipsahtipa siirapin puolelle. Senkus sitten. Siirapin siivittämänä, kun vielä tämän päivän puolella ehdin, toivotan kaikille äideille oikein hyvää äitienpäivää.
Kell' onni on, se onnen kätkeköön, runoili Eino Leino. Minä sanon Eikalle, että höpöllöpön.
Vähäsen vielä
4.5.2016
Oli vappu. Tuli toukokuu. Toukokuun myötä saapui kesä.
Ihanaa.
Innostuminen lämmöstä ja auringosta ajoi meidän perheen lähes maniaa hipovaan mielentilaan: Antti on naulata jyskyttänyt vapusta alkaen pihattorakennuksen ulkolaudoitusta ja minä olen raaputtanut, hinkuttanut, puunannut, nyppinyt ja muutoin äheltänyt sekä puutarhan että eläinten kimpussa. Pihaton kuivuttua uskaltauduin harjaamaan ponit esiin kurakerroksen alta, ja ne ovat päässeet jo maistelemaan kevään ensimmäisiä vihreitä. Kodin Terran löytölaareista haalimme jalustinhihnat (5€), jalustimet (10€) ja satulahuovan (10€). Niinpä pääsin kipuamaan Prinssi-ponin selkään ratsaille ensimmäistä kertaa, ja isäntä kehräsi onnesta, kun löysimme puuttuvat varusteet niin huokeaan hintaan.
Uskaltauduin tekemään testimielessä kevään ensimmäiset suorakylvöt, ja kylvin kasaamaani kohopenkkiin kirjavan sekoituksen erilaisia aikaisin kylvettäviä kesäkukan siemeniä. Koska olen erityisesti hyötypuutarhurointiin kallellaan, valkkasin myös kukat pihallemme sen mukaan, että niitä voisi silmänilon lisäksi hyödyntää myös rohdoskäytössä. Aiemmat kukkamaayritelmäni ovat surkeasti epäonnistuneet, joten katsotaan, katsotaan.
Olemme varanneet myös pitkästä aikaa lennot viikon Espanjan reissuun (Paatse omistaa sieltä yhdessä Venlan kummisedän kanssa pienen, kivan kämpän), ja kävimme maanantaina hakemassa pätkälle passia matkaa varten. Kuinka hupaisaa onkaan, että nykyisin vastasyntynytkin tarvitsee oman passin! Tai siis, kuka noita perunapäisiä pikkuihmisiä muka passikuvan perusteella vielä toisistaan erottaa? Emme täyttäneet passihakemusta verkossa, sillä Venlan olisi pitänyt joka tapauksessa käydä erikseen tunnistautumassa laitoksella. Virkailijaa asia tuntui huvittavan ihan yhtä paljon kuin meitäkin; pätkä ei pitänyt asiointia edes heräämisen arvoisena.
Reissustamme kuullut mummuni soitteli tänään kertoakseen, että hänen Espanjassa asuva ystävänsä oli varoitellut Benalmadenan rannalla annetusta haivaroituksesta. "Että tiedätte sitten että kun sinne Benalmadenaan meette niin siellä voi tulla hai vastaan!" totesi mummu kohtalokkaasti puhelimeen.
Aha.
Hempeää. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)