Heipparallaa, maan asukkaat. Taas on viikko hurahtanut ja huomenna on taas perjantai. Ja missä välissä nämäkin päivät oikein sujahtivat ohi? Kysyn vaan.

Sanovat, että aika alkaa kulua nopeampaan, kun saa lapsia. Ei ole kyllä yhtään tuulesta temmattu se väite. Vastahan minä tuota meidän hukkapätkää sairaalalavetilla ihmeissäni tuijotin kun se sihtaili punakkana ja valkoisen möhnän peittämänä tihrusilmin kohti ensimmäistä maitohuikkaansa. Sunnuntaina kuitenkin paukkui rikki seitsemän viikkoa ja tämän viikkoisessa neuvolalääkärin tarkastuksessa tuomioksi tuli 4800 grammaa painoa ja 56 senttimetriä jäntevää vauvaa. Siinä se meidän ihan hetki sitten 49 senttiä viralliseksi syntymämitakseen saanut kääpiö köllötteli mittauspöydällä, jokelsi neuvolantädille ja nauraa höhötteli neuvolalääkärin silmälaseille, jotka varmaan muistuttivat niitä samoja rillejä mitkä vaari aina välillä pistää päähänsä pätkälle pehmoisia puhuessaan.

Jääkiekkoa meillä katsellaan aina suurella hartaudella. Ei omena kauas puusta jne.

Upeiden ilmojen kunniaksi koirat ovat nautiskelleet pihalla juoksuvaijerissa kärpäsistä ja kuoppien kaivelusta melkein aamusta iltaan. Eivätkä ole sisällä liiemmin viihtyneet muutkaan eläväiset. Kissat jahtaavat pihalla pörriäisiä ja me olemme pätkän kanssa hurrutelleet vaunulenkkejä pitkin sorateitä tyrät rytkyen. Pihalla on saanut rupsuttaa haravan kanssa kädet rakoille, ja kaikenmaailman puupöllejä on riittänyt raahattavaksi niin, että nyt jokainen raskausaikana lähes olemattomiin surkastunut lihas kropassa huutaa hoosiannaa.

Olisikohan siinä mitään bisnesidean tynkää, jos alkaisi kaupitella "salikortteja" kaupunkilaisille ja rahaa vastaan päästäisi heidät hikoilemaan halonhakkuu- ja paskanlappaushommiin tänne töllin tiluksille? Ja tietysti lihakset lämmiteltäisiin ensin mutaisella sänkipellolla Poppaa talutellen. Siinä kirpoaa hiki mukavasti pintaan keväästä höyrähtäneen, pukkilaukkaan riemastuneen pikkuorin perässä hölkäten, kumisaappaat ravassa lopsahdellen. Jokuhan voisi pitää hommaa jopa eksoottisena maatilaelämyksenä. Lisäpalveluna voisi tarjota rentoutumispakettia eläinten parissa. Portinpieleen vaan kyltti: TAPUTA LAMMASTA 20€.


Tässähän alkaa jo ihan dollarin kuvat vilkkua silmissä. Täytyypä pistää idea korvan taakse.





Viikkoon on mahtunut myös niitä aiemmin mainittuja poniuutisia, kun remmiimme liittyi suloinen shettisruuna Prinssi. Paitsi että lajitoverin seura on hevoselle laumaeläimenä tärkeää, tekee nuoren Poppa-ponimme sosiaalisten taitojen opettelulle todella hyvää saada olla kanssakäymisissä ponikaverin kanssa. Niinpä etsintöjen jälkeen löysimme meille Prinssin pitkäaikaiseen ylläpitoon. 

(Prinssin varsinaiselta omistajalta löytyy myös hauska blogi ponitallin elämästä, käykääpä kurkkaamassa: Papinojan ponitallin blogi.)

Ponit painivat ja väänsivät keskenään väsymättä koko eilisen päivän, ja illalla käydessäni tarkistamassa ovatko ponit yhtenä kappaleena, löysin kaverukset nukkumasta vieretysten pihaton karsinasta. Tänään ponit ovat olleet ihan paita ja peppu, ja nuorempi Poppa kipittää kuin varjo 4-vuotiaan Prinssin kannoilla pitkin tarhaa. Aamuheinät syötiin kylki kyljessä, kaksi pulleaa peffaa vaan näkyi kun tiirailin ponien menoa keittiön ikkunasta. Taisi siis olla ilmeisen hyvä hankinta tuo kirjava pikkuponkura.