Viikonloppuna juhlimme perijättären nimiäisiä. Pirskeet pidettiin pienellä porukalla, perheen ja muutaman läheisimmän ystävän kesken. Nimen olimme kertoneet kaikille jo etukäteen, joten mitään sen kummempia nimenjulkistusseremonioita ei juhlissa ollut. Kunhan vietimme rennosti aikaa, ihmiset saivat ihmetellä klaanin uusinta tulokasta ja molemmat vaarit sekä toinen kummisedistä lausuivat pari sanaa Venlan kunniaksi skumppamaljojen äärellä.
Virallisten juhlallisuuksien päätyttyä kummisedät sekä kaksi parasta ystävääni veivät minut rilluttelemaan oikein kunnolla paikalliseen ravitsemusliikkeeseen. Antti jäi päivänsankarin kanssa kotosalle, kun mammaa vietiin rimpsalle ensimmäistä kertaa vuoteen. Seuraavan päivän olotilat kielivät siitä, että hauskaa oli ollut. Sunnuntain auringonpaisteessa olikin sitten ihanaa nuuhkutella vauvaa ja hoivata orastavaa kankkusta pyllistelemällä puutarhassa ja paijailemalla poneja ja lampaita.
Kummisedät, eli pikkuveli ja hyvä ystävämme Ville, olivat yön pikkutunneilla päättäneet ilahduttaa minua uudella lemmikillä, eläinrakas kun olen. Ruokailutilan maljakon virkaa toimittaneesta isosta lasipullosta löytyi nimittäin aamusella leppymästä pala lohta. Tiedustellessani asiaa pojat kertoivat perustaneensa akvaarion. Uuden lemmikkikalani nimi on kuulemma Kylmäsavulohi.
... Aha.
Sori vaan, Kylmäsavulohi, mutta ikävä kyllä emme voi sinua pitää.
Edit: unohdin ihan mainostaa, että Riippumattomammaksi löytyy nyt myös Instagramin ihmeellisestä maailmasta! Pääset seuraamaan touhotuksiamme siellä sivupalkista löytyvän insta-linkin kautta. Tai sitten täältä: Riippumattomammaksi Instagramissa
Kauniita kuvia, kauniita ihmisiä!
VastaaPoistaPaljon onnea tenavalle!
<3 kiitos.
PoistaKanis nimi perijättärellä ja herttileijaa miten kaunis mamma hänellä!
VastaaPoistaOooi kauniit kiitokset! Niin Venlalta kuin mammaltakin :D
PoistaKylläpäs on korea klaani, ja onnittelut pienelle tirriäiselle kauniista nimestä! :) Ja on muuten hyvä päästä välillä rilluttelemaan oikein olan takaa, maistuu kotona olo taas ihan erilailla ;)
VastaaPoistaKiitos!
PoistaHeh, ihan totta turiset, oli kyllä nii-in hauskaa päästä tuulettumaan, mutta sitäkin hauskempaa oli päästä taas kotiin :D
Kauniit kuvat! Onnea perijättärelle:)
VastaaPoistaKiitos, kerron onnitteluterveiset pikkuneidille ;)
PoistaKauniita on kuvat ja onnea perijättärelle kauniista nimestä. Äitin on hyvä päästä välillä pois kotoa, omille teille.:)
VastaaPoistaOlen sun blogissa eka kertaa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin ja osallistu arvontaan.
Kiitos kovasti! Teki kyllä todellakin hyvää päästä vähän käymään rimpsalla. Vaan kyllä sieltä tultiin sitten hippulat vinkuen kotiinkin! :P
PoistaIhana juttu kun liityit, tulen ilman muuta Aurinkokujalle visiitille!