Hee-ei, minä täällä taas, kirjoittelemassa vaihteeksi säästä. On nimittäin meinannut mennä pikkuisen orava muuntajaan tämän sateen ja siitä johtuvan loputtoman kuravellin takia. Eilen otti eläinten puolesta päähän sen verran, että lähdin suutuspäissäni siirtelemään mutavelliä lapiolla pitkin poikin pihattoa. Eihän siitä tullut kuin hiki ja paha mieli. Ponitkin kurkkivat pihaton oviverhon välistä vuorotellen, että mitähän tuo hullu muija on tällä kertaa keksinyt.
Niin, ne ponit. Meillähän on täällä tällä hetkellä siis kaksi harmaata pikkuponia. Harjaamisesta ei ole mitään iloa kellekään, sillä jatkuva vesisade pitää huolen siitä, että harjatessa kura uppoaa vain syvemmälle pörröiseen karvaan. Pesemisestä on iloa ehkä viideksi minuutiksi, kunnes kaksikko päättää ottaa pienen painimatsin mudassa tai piehtaroida märkänä karsinan turvekuivikkeissa. Tänään on kuitenkin jaffa paistanut, joten innolla odottelen kuivia poneja ja kuivaa, kuratonta tarhaa.
Tämänpäiväisen auringonpaisteen innostamana suuntasin pihalle, ja siirtelin mudan sijasta multaa paikasta A paikkaan B. Toisin sanoen tein kukkapenkkejä. Tästä ei sitten kerrota Antille mitään, mutta viheliäinen suunnitelmani on hiljalleen muuttaa pihallamme kasvava, tylsä nurmikenttä perhosia, lintuja ja muita pörriäisiä houkuttavaan, monimuotoiseen ja iloisesti puolivillinä rehottavaan kukkaloistoon. Siinä aika monetta multalapiollista kantaessani mietiskelin, että on se sitten hienoa, kun meidän Poppa-poni on opetettu vetämään kärryjä ja hoitamaan mullan siirtely puolestani. Toistaiseksi kuitenkin mennään sen ajatuksen voimin, että aina pihahommia tehdessäni kuvittelen olevani kuin ne eteerisen kauniit naiset, joiden kuvia tupsahtelee vastaan Pinterestissä maatila-aiheisiä kuvia selaillessa. Tuolla tilusten perällä sitten kyykin farmillani (eli mutaisella omakotitontilla) (kuvitteelliseen) pitsiesiliinaan sonnustautuneena, tukka (mukamas) tyylikkäästi boheemin sotkuisena hulmuten ja kaivan ajan patinoimalla (lue: pystyyn ruostuneella) lapiollani istutuskuoppia itsekasvatetuille ostetuille taimille.
Välillä tekee hyvää sekä sielulle että puutarhalle olla vähän harhainen.
Niin, ne ponit. Meillähän on täällä tällä hetkellä siis kaksi harmaata pikkuponia. Harjaamisesta ei ole mitään iloa kellekään, sillä jatkuva vesisade pitää huolen siitä, että harjatessa kura uppoaa vain syvemmälle pörröiseen karvaan. Pesemisestä on iloa ehkä viideksi minuutiksi, kunnes kaksikko päättää ottaa pienen painimatsin mudassa tai piehtaroida märkänä karsinan turvekuivikkeissa. Tänään on kuitenkin jaffa paistanut, joten innolla odottelen kuivia poneja ja kuivaa, kuratonta tarhaa.
Sadepäivien ajan, mutavellin siirtelyn lisäksi, olen katsonut noin 300. kerran Californicationia vauva kainalossa ja etsiskellyt sarjasta inspiraatiota kirjoittamiseen. Luulen, että Hank Moody on jonkinlainen henkieläimeni. Olkoonkin, etteivät seksihurjastelut tai viinaanmenevyys ole meillä ihan samoissa sfääreissä (vaikka olenkin vahvasti sitä mieltä, että sivistynyt tissuttelu silloin tällöin tekee pelkästään hyvää. Kuten Hank sanoisi: I'm here. I said it. I Meant it. I'm here to represent it.).
Tämänpäiväisen auringonpaisteen innostamana suuntasin pihalle, ja siirtelin mudan sijasta multaa paikasta A paikkaan B. Toisin sanoen tein kukkapenkkejä. Tästä ei sitten kerrota Antille mitään, mutta viheliäinen suunnitelmani on hiljalleen muuttaa pihallamme kasvava, tylsä nurmikenttä perhosia, lintuja ja muita pörriäisiä houkuttavaan, monimuotoiseen ja iloisesti puolivillinä rehottavaan kukkaloistoon. Siinä aika monetta multalapiollista kantaessani mietiskelin, että on se sitten hienoa, kun meidän Poppa-poni on opetettu vetämään kärryjä ja hoitamaan mullan siirtely puolestani. Toistaiseksi kuitenkin mennään sen ajatuksen voimin, että aina pihahommia tehdessäni kuvittelen olevani kuin ne eteerisen kauniit naiset, joiden kuvia tupsahtelee vastaan Pinterestissä maatila-aiheisiä kuvia selaillessa. Tuolla tilusten perällä sitten kyykin farmillani (eli mutaisella omakotitontilla) (kuvitteelliseen) pitsiesiliinaan sonnustautuneena, tukka (mukamas) tyylikkäästi boheemin sotkuisena hulmuten ja kaivan ajan patinoimalla (lue: pystyyn ruostuneella) lapiollani istutuskuoppia itse
Välillä tekee hyvää sekä sielulle että puutarhalle olla vähän harhainen.
![]() |
Miltä kuvittelen näyttäväni... |
... vs. todellisuus. (Mainittakoon vielä, että kuvanottohetkellä pyyhin nurmikkoon saappaanpohjaani juuttunutta kissanpaskaa). |
Ihanaa arkirealismia josta elovena-illuusio on, noh, melko kaukana! XD Hauskoja kukkapenkin kuopsutteluhetkiä for you. ;)
VastaaPoista:D hah joo, meidän tiluksille on minkään elovenojen ihan turha tulla riehumaan! Kiitos ja mukavat vaput sinne teidän köörille!
PoistaHahahha! Kiitos tästä, pelasti päivän. Oon ollut niin tuhannen jumissa koneen ääressä kirjoitushommissa, että pihapuuhastelut jääneet ihan haaveeksi. MUTTA viikonloppuna aion! Sivistyneen tissuttelun ohessa ;) (Meillä on selvästikin sama henkieläindude.)
VastaaPoistaMeillä on siis ihan samanmoiset vappusuunnitelmat!
PoistaHaha, Hank on oikein hyvä henkieläin. Meillä jokaisella on varmasti siltä yhtä sun toista opittavaa elämästä.
Nurmikon muuttaminen kukiksi on hieno suunnitelma! Toivotaan, että sateet vaihtuvat nyt auringonpaisteeksi.
VastaaPoistaEikö vaan! Munkin mielestäni, oikein hyvä suunnitelma.
PoistaAinakin nyt täällä paistaa arska, eli lupaavalta näyttää. Kohta viuhuu harja ja kura ja karvat vaan pöllyää kun nuo ponit joutuu käsittelyyn..
Koitin kanssa siirrellä kuraa ponien tarhasta.. turhaan tai no sain selän lihakset kipeiksi (jesh! siä on lihaksia) ja kyselin läheiseltä maanviljelijältä hakekuormien hintoja.. jos vaikka pistäis tarhan pohjan hakkeelle.. Kukkapenkin suhteen olen luovuttanut.. kasvakoot miten kasvaa mutta kasvimaalle yritän taas kerran tänäkin keväänä tehdä jotain.. ainakin haaveissani ;)
VastaaPoistaTiedän tuon riemun, kun lihakset kipeytyy ja saa huomata, että joo-o, on siellä ehkä jotain :D
PoistaKasvimaa täälläkin on prioriteettilistan kärkipäässä, mutta tänä aion oikein hullutella ja tilasin Maatianen ry:n luettelosta 'syötävän hyvän kukkamaan'. Oon ollut aina ihan tunari mitä tulee kukkien kasvatukseen, mutta ehkä se on sitten se harhaisuus mikä saa vaan yrittämään vuodesta toiseen.. :P
Itse rakastan asua maalla. kun olen lapsesta saakka asunut, silti suur kaupunki on 30km. päässä,lehmiä ja hevosia on täällä etelässäkin.
VastaaPoistaIhan sama juttu, kaupunkielämästä ei enää tulisi mitään kun on saanut elää maalla sekä lapsuutensa, että nykyään :) Mekin asumme samalla lailla kuitenkin lähellä kaupunkia, kuin sinä; Tampereelle on se noin 30 kilometriä, ja tämän meidän oman pikkukaupungin keskustaankin on vain 7 kilometriä matkaa. Kieltämättä helpottaa erityisesti nyt kun on vauva, että peruspalvelut löytyvät kohtuullisen matkan päästä kumminkin.
PoistaKiva juttu Pike, kun löysit blogiin. Tervetuloa! :)