Hee-ei, minä täällä taas, kirjoittelemassa vaihteeksi säästä. On nimittäin meinannut mennä pikkuisen orava muuntajaan tämän sateen ja siitä johtuvan loputtoman kuravellin takia. Eilen otti eläinten puolesta päähän sen verran, että lähdin suutuspäissäni siirtelemään mutavelliä lapiolla pitkin poikin pihattoa. Eihän siitä tullut kuin hiki ja paha mieli. Ponitkin kurkkivat pihaton oviverhon välistä vuorotellen, että mitähän tuo hullu muija on tällä kertaa keksinyt.

Niin, ne ponit. Meillähän on täällä tällä hetkellä siis kaksi harmaata pikkuponia. Harjaamisesta ei ole mitään iloa kellekään, sillä jatkuva vesisade pitää huolen siitä, että harjatessa kura uppoaa vain syvemmälle pörröiseen karvaan. Pesemisestä on iloa ehkä viideksi minuutiksi, kunnes kaksikko päättää ottaa pienen painimatsin mudassa tai piehtaroida märkänä karsinan turvekuivikkeissa. Tänään on kuitenkin jaffa paistanut, joten innolla odottelen kuivia poneja ja kuivaa, kuratonta tarhaa.


Sadepäivien ajan, mutavellin siirtelyn lisäksi, olen katsonut noin 300. kerran Californicationia vauva kainalossa ja etsiskellyt sarjasta inspiraatiota kirjoittamiseen. Luulen, että Hank Moody on jonkinlainen henkieläimeni. Olkoonkin, etteivät seksihurjastelut tai viinaanmenevyys ole meillä ihan samoissa sfääreissä (vaikka olenkin vahvasti sitä mieltä, että sivistynyt tissuttelu silloin tällöin tekee pelkästään hyvää. Kuten Hank sanoisi: I'm here. I said it. I Meant it. I'm here to represent it.).



Tämänpäiväisen auringonpaisteen innostamana suuntasin pihalle, ja siirtelin mudan sijasta multaa paikasta A paikkaan B. Toisin sanoen tein kukkapenkkejä. Tästä ei sitten kerrota Antille mitään, mutta viheliäinen suunnitelmani on hiljalleen muuttaa pihallamme kasvava, tylsä nurmikenttä perhosia, lintuja ja muita pörriäisiä houkuttavaan, monimuotoiseen ja iloisesti puolivillinä rehottavaan kukkaloistoon. Siinä aika monetta multalapiollista kantaessani mietiskelin, että on se sitten hienoa, kun meidän Poppa-poni on opetettu vetämään kärryjä ja hoitamaan mullan siirtely puolestani. Toistaiseksi kuitenkin mennään sen ajatuksen voimin, että aina pihahommia tehdessäni kuvittelen olevani kuin ne eteerisen kauniit naiset, joiden kuvia tupsahtelee vastaan Pinterestissä maatila-aiheisiä kuvia selaillessa. Tuolla tilusten perällä sitten kyykin farmillani (eli mutaisella omakotitontilla) (kuvitteelliseen) pitsiesiliinaan sonnustautuneena, tukka (mukamas) tyylikkäästi boheemin sotkuisena hulmuten ja kaivan ajan patinoimalla (lue: pystyyn ruostuneella) lapiollani istutuskuoppia itse kasvatetuille ostetuille taimille.

Välillä tekee hyvää sekä sielulle että puutarhalle olla vähän harhainen.

Miltä kuvittelen näyttäväni...
... vs. todellisuus. (Mainittakoon vielä, että kuvanottohetkellä pyyhin nurmikkoon saappaanpohjaani juuttunutta kissanpaskaa).