Edellisen blogini kävijäliikennettä seuraillessa suosituimmat blogiin johtaneet hakusanat liittyivät jollain tapaa kanoihin ja niiden pitoon. Minulta on myös toivottu jokuseen otteeseen hiukan laajempaa kanapostausta. Tässä siis kanoja tuutin täydeltä. Kiitos ja anteeksi.


Elomme kanafarmareina alkoi toissa kesänä, kun haimme kotiin pahvilaatikollisen alhonmaatiaistipuja (sekä yhden sekulitipun). Meillä ei ollut tuolloin hajuakaan tipujen sukupuolitunnistuksesta, mutta myyjä veikkaili, että kahdeksan tipun porukasta voisi olettaa sukupuolijakauman olevan noin 50/50. Eipä ollut. Naaraspuolisiksi tipuliinoksista osoittautui kaksi. Osa kukkotipuista löysi kuitenkin kodin nopeasti ja sekarotuisen, suloisen harmaan töyhtöpäisen sekulitipun tappoi naapurin koira (prkl.). Kaksi kukkoa jäi meille nurkkiin pyörimään. Toinen näistä sankareista veljeni nimesi Deaniksi. Dean toimii nykyisin kanalan itseoikeutettuna tirehtöörinä ja isikukkona.


Vaikka olin haaveillut kanoista jo vuosia ja luonnollisesti lukenut niiden perushoidosta ja -pidosta, on moni kanojen pidon käytännön asia tullut opituksi yrityksen ja erehdyksen kautta. Nämä lätinät ovat siis vielä melko kokemattoman harrastajan näkövinkkelistä kirjoitettuja ja täysin omiin kokemuksiin pohjautuvia. Palaute ja keskustelu on siis aina tervetullutta!



KANOJEN RUOKINTA

Meillä kanojen ruokavalio koostuu pääosin kotiruuan tähteistä, vihanneksista, hedelmistä, kaura-ohra -seoksesta ja Punaheltan munintarehusta. Kana on siitä erinäppärä elikko, että sille syötetyt ruuantähteet pullahtavat sen peräpäädystä ruokana (ja lannoitteena) ulos. Kunhan sapuska ei ole ihan tuhottoman mausteista, kanat kyllä hoitavat sen pois päiväjärjestyksestä. Kotiruuan höysteeksi heitämme aina myös edullisesti kaupan HeVi-osastolta hamstrattuja vihanneksia tai vaikkapa omassa hedelmäkulhossa jo vähän nahistumaan päässeitä hedelmiä. Paikalliselta maajussilta haemme kauraa ja ohraa, joista teemme fifty-sixty -seoksen ja heitämme pehkun sekaan, sillä kanat rakastavat tonkia ruokansa maasta. Näiden emmeiden lisäksi tarjoamme päivittäin myös Agrimarketista säkeittäin ostettavaa munitusrehua varmistaaksemme kanojen tarvittavan ravinteiden saannin sekä nuorten kotkottimien kasvun. Kesäisin kanat laiduntavat vapaana ulkosalla löytäen ison osan ravinnostaan pihamaalta. Silloin esimerkiksi munintarehun menekki on huomattavasti talviaikaa vähäisempää. Talvisin kanoille on tarjottava myös ruuansulatushiekkaa. Kesäaikaan kanat nokkivat ruuansulatukseen tarvitsemansa hiekan pihatieltä.


 MUNAT
Uskokaa tahi älkää, mutta eron oman kanalan munien ja kaupan tehotuotettujen munien välillä oikeasti maistaa. Omiin muniin tottumisen jälkeen kaupan munissa ei huomaa makua ollenkaan. Eron voi havaita myös päällepäin: esimerkiksi meidän kanojen pitäessä syksyllä munintapaussia ostimme pikkukennon kananmunia kaupasta. Munien luomuudestakin huolimatta meinasimme jättää kennollisen syömättä, sillä ne näyttivät haaleankeltaisine keltuaisineen aivan pilaantuneita verrattuina omien kanojen munien syvän oransseihin keltuaisiin. Ihan ok ne munat silti olivat ja tulivat lopulta syödyksi. Mutta aika puusilmä saa olla, jos ei eroa huomaa.

Kanojen syömä ravinto maistuu myös munissa. Monipuolisella ruokavaliolla olevien kanojen munat ovat oikein maukkaita. Yksipuolisella ruokavaliolla munat eivät maistu miltään. Kerran ollessamme reissussa koitimme tehdä eläintenhoitajan homman helpoksi ja kanat elivät tavallista pelkistetymmällä ruualla ja pääsivät ulkoilemaan pihan sijasta vain paljaaksi kynittyyn ulkotarhaan. Munien tulo loppui kokonaan. 
Runsas kalansaanti kanojen ruokavaliossa maistuu kalamaisena sivumakuna myös munissa. En ole kuitenkaan huomannut silloin tällöin tarjottujen kala-aterioiden vaikuttavan munien makuun mitenkään, vaan esimerkiksi kesäisin keitän mato-ongella napatut särjet ja nakkaan kanojen nokittaviksi. Ruotoakaan ei näistä jää kanojen käsittelyssä jäljelle.

Munien kuoret kannattaa myös ilman muuta hyödyntää. Itse tapaan jauhaa kuoret murusiksi ja lisään niitä kanojen päivittäisen ruuan sekaan. Istutusmullan sekaan lykättynä kuoret liukenevat kalkiksi kasveille. Jostain olen myös lukenut, että murskatut munankuoret kahvisuodattimessa pehmentäisivät kahvin makua, mutta väitettä testailleena en ole huomannut sumppikupillisessani eroa, oli kahvi suodatettu munankuorten läpi taikka ei.







KANOJEN ULKOILU

Jos se vain suinkin on mahdollista, kannattaa kanojen ehdottomasti antaa laiduntaa vapaana pihamaalla. Sen lisäksi, että vapaa laidunnus tarjoaa kanoille virikkeitä ja säästää kanafarmaria itseään jatkuvalta virikkeiden virittelyn vaivalta, tarjoaa se myös kanoille sauman toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään ihan eri tavoin kuin kanala- ja tarhaoloissa. Meillä löytyy pihasta myös verkotettu tarha, jonne kanoilla on sisätiloista vapaa kulku ja jossa ne saavat ulkoilla silloin, kun emme ole paimentamassa ja varjelemassa kanojen vapaana liikkumista. Vapaamuotoisia happihyppelyjä kannattaa kuitenkin suosia niin usein kuin vain suinkin mahdollista. Vapaana pitkin pihaa viipottavia kanoja seuraillessa saat myös itse viihdepläjäyksen, jossa jäävät kaikenmaailman Kaunarit ja Salkkarit toiseksi. Vauhtia, vaarallisia tilanteita, draamaa ja jos jonkinmoista juonenkäännettä nimittäin piisaa, kun kanat pääsevät mellastamaan pitkin pusikoita.
Jos kuitenkin tapaat harjoittaa jonkun mittakaavan puutarhaviljelyä pihallasi, suosittelen lämpimästi jonkinsorttista aitaratkaisua kasvimaan ympärille. Kanojen kuoputtelulta, multakylvyiltä, siementen tonkimiselta tai vahvalta mieltymykseltä antaumuksella vaalittuihin tomaatintaimiin ei nimittäin ole yksikään kotitarveviljelijä turvassa. On kanoilla toki myös puolensa puutarhanhoidossa: tuholaiset lehtokotiloista kaalikoin toukkiin ovat kanojen herkkua ja kotkottimet pitävätkin tuhoöttiäisten kantoja kurissa oikein tehokkaasti. Itse tapaan kesäaamuisin käydä kasvimaalla aina penkit läpi, nyppiä kaikki hyppysiin tarttuvat toukat, etanat, kotilot ja muut ei-toivotut mönkijäiset pois kuleksimasta ja tarjoilen ne kanojen aamupöperön seassa. Kanojen napsiessa öttiäiset nokkiinsa voin olla ainakin varma, etteivät mokomat enää palaa takaisin viljelyksiäni tuhoamaan.

Talvisin ainakaan meidän kanasemme eivät viihdy ulkona. Pakkanen niitä ei tunnu haittaavan, mutta lumeen ne eivät mene tepastelemaan suurin surminkaan. Maan ollessa lumeton kotkottimet viipottavat huoletonna ulkosalla, satoi, paistoi tai pakasti.





 KANALA JA KANATARHA

Meidän kanalamme on rakennettu tontilla jo entuudestaan tönöttäneen vajan toiseen puolikkaaseen. Vaja itsessään oli ihan simppeli lautaseinäinen hökötys, joten eristimme (lue: Antti eristi) sen lattiasta kattoon finnfoamilla, villalla ja tuulensuojapaperilla. Seinät päällystettiin paneelilla, lattia ja puolen metrin korkeudelta seinää peitettiin vanerilla siivouksen helpottamiseksi. Tuttu sähkäri viritteli tönöön sähköt niin, että luonnonvalon ollessa kortilla saamme kanoille päälle keinovalon ja talvella pakkasvahdin hönkimään lämpöä. Maatiaiset ovat melko kylmänkestävää lajia, mutta olen pitänyt huolen, ettei kanalan sisälämpötila pääsisi koskaan tippumaan hirveästi kymmenen lämpöasteen alapuolelle. Viime talvena kokeilin lämmittää kanalaa kestopehkulla, mutta kuten meillä usein käy, se ei sujunut ihan niin kuin siinä kuuluisassa lifestyle-ohjelmassa; sain sen verran tymäkät ammoniakkihuurut leijumaan kanalan ilmatilassa, että katsoin suosiolla parhaaksi lopettaa kestopehkukokeiluni hyvän sään aikana. Iloisena yllätyksenä huomasin kuitenkin keväällä pehkun palamistakin tapahtuneen talven mittaan, ja sainkin puolipalaneesta pehkusta hyvää ainesta kohopenkin täytteeksi.

Kanalasta kanat saavat säiden suosiessa (eli aina, paitsi kovilla pakkasilla) hipsiä halutessaan verkotettuun kanatarhaan ulkoilemaan. Tarhassa oli nurmikkopohja ja istutinpa sinne joskus puuntaimia ja saniaisiakin. Vaan vähänpä tiesin. Nykyisin tarhan pohja on tyystin paljas ja lilluuntuu kunnon kuravelliksi aina sateen sattuessa. Ensi kevään to do -listan kärjessä meillä onkin kanatarhan kattaminen valokatteella tai vastaavalla, jotta pohja pysyisi kuivana.

Kanalan varusteluihin meillä kuuluu eripaksuisia luonnonorsia, jotka tuntuvat olevan suosiossa kanojen asettuessa yöpuulle. Vielä aiemmin kanalasta löytyi myös taso ruokakupeille, mutta sittemmin taso on saanut lähtöpassit, sillä kananpaska paakkuuntui vaakasuoralle pöydälle eikä sitä saanut pidettyä puhtaana kirveelläkään. Kanojen rehun ja veden tarjoiluun tuntuvatkin toimivan parhaiten katosta riippuvat ruokinta- ja juottoautomaattityyppiset ratkaisut. Kotiruoka ja tuoresapuskat meillä tarjoillaan vielä toistaiseksi kippoihin, mutta kunhan saan aikaiseksi, ajattelin viritellä kanalan seinään sellaisen kylppäriin tarkoitetun ritilähyllykön, jonka raoista kanat saavat nokittua hedelmälohkot ja leivänkannikat kitusiinsa.

Kuten ruokintatason, myös munintapesien kanssa ei kannata tehdä niin kuin minä tein vaan niin kuin minä sanon: älä laita kanalaan munintapesiä niin, että kanat pääsevät niiden päälle istumaan ja paskomaan. Meillä Pesien virkaa toimittavat seinille naulatut vanhat puulaatikot, ja voi ristus että kakkaa saa olla raaputtamassa päivittäin irti pesien päällyksiltä. Toimivampi ratkaisu voisi olla esimerkiksi neliön mallinen pesälaatikko sijoitettuna kulma kohti kattoa niin, ettei päällispuolelle jäisi vaakasuoraa tasoa kakittavaksi. Operaatio Munintapesien kääntö keikkuu siellä to do -listallamme siis myös.






TIPUHOMMAT 

Hutomavietti eri kanarotujen välillä tuntuu vaihtelevan; esimerkiksi tehomunijoiksi jalostetuista hy-line -rotuisista kanoista kuulee usein puhuttavan, että niillä harvoin löytyy intoa hautomiseen, kun taas vaikkapa silkkikanoja pidetään kunnon hautomakoneina. Toki yksilöissäkin on eroja. Meidän alhomaatuskoistamme Lempi Nugetti hautoisi tämän tästä, kun taasen Telle-siskonsa ei ole kuuna kullan valkeana osoittanut mielenkiintoa hautomahommiin. 

Muutaman poikueen kasvua seurailleena olen huomannut, että parasta jälkeä hautomahommista tulee, kun

a) Eristää hautovan kanan ajoissa omaan rauhaansa hautomaan ja hoivaamaan poikasia; kuoriutuvien poikasten piipitys saa ainakin meillä aikaan sen, että pesään pakkaa uteliaita pällistelijöitä ja siinä hötäkässä tipu saattaa pahimmassa tapauksessa tulla tallotuksi hengiltä. Itse olen tykännyt pitää emon poikasineen omassa rauhassaan kunnes poikaset ovat vähän kasvaneet eivätkä ole enää ihan 'nokalla tapettavan' kokoisia, etteivät esimerkiksi kinastelut ruokakipolla innosta isompia telomaan pikkutipuja.

b) Hautomiseen ja kuoriutumiseen puututaan mahdollisimman vähän;
Hautova emo stressaa herkästi pesään kurkkimisesta, ja tipun sörkkiminen kuoriutumishetkellä voi pahimmassa tapauksessa saada emon hylkäämään tipun kokonaan tai tappamaan sen. Kuoriutumiseen tarvitsee harvoin puuttua, eikä pidä pelästyä vaikka se tuntuukin välillä kestävän kauan. Kuoriutumisen vauhdittaminen saattaa aiheuttaa esimerkiksi sen, ettei ruskuaispussi ehdi vetäytyä kunnolla tipun mahaan, tai munan kalvossa kiertävät verisuonet eivät välttämättä ehdi tyhjentyä napanuoran kautta tipuun ja poikanen saattaa vuotaa kuiviin. Itselläni on kerran ollut tällainen läheltä piti -tilanne, mutta onneksi hosumiseni ei lopulta koitunutkaan tipun kohtaloksi. Kerran on myös sattunut niin, että ilman kuivuuden vuoksi munan kalvo kuivui tipun untuvaan kiinni eikä tipu sanut omin avuin kalvoa rikki. Tässä tilanteessa kalvon kostuttelu puhtaalla vedellä siihen saakka kunnes verenkierto kalvosta loppui, auttoi, ja poikanen pääsi itse hoitamaan kuoriutumisen päätökseen.

c) Ruokinnan monipuolisuuteen kiinnittää erityistä huomiota heti kuoriutumisen jälkeen;
Haudonta-aikana erityisesti tunnollisimmat emot malttavat tuskin käydä syömässä ja juomassa, joten ymmärrettävästi emo saattaa olla vähän piipussa, kun urakka on ohi ja tiput ovat kuoriutuneet. Monipuolista, ravintorikasta ja maittavaa sapuskaa kannattaa siis laittaa tyrkylle! Tiput saattavat olla pari ensimmäistä elinpäiväänsä syömättä, sillä munassa niiden ravinnonlähteenä toiminut ruskuaispussi vetäytyy kuoriutuessa niiden "napaan" ja tarjoaa ravintoa parin ensimmäisen elinpäivän ajan. Kasvun kannalta tipujen on tärkeä saada ravintorikasta ja monipuolista pöperöä heti niiden alettua syömään. Meillä tiput ovat saaneet samoja sapuskoja kuin isotkin, sillä erotuksella että valmisrehun olemme turvottaneet alkuun pehmeäksi mössöksi ja esimerkiksi vihannekset olemme raastaneet mahdollisimman hienoksi pieniä nokkia ajatellen.

***

Näillä eväin ainakin meidän kanalassa kotkottimet ovat säilyneet hengissä, ja vaikuttavat jopa ihan viihtyvän. Toki näistä riittäisi asiaa vielä vaikka ja kuinka. Jätetään siis vihjailevasti otsikkoon näkyviin, että tämä oli osa yksi.

Ja pahoitteluni, mikäli teksti pursuaa kirjoitusvirheitä, ajatuskatkoksia ja karmeaa kielioppia: postaus on kirjoitettu viisisormijärjestelmää käyttäen toisen käden kannatellessa syöpöttelevää vauvaa. Vauvavapaaseen kainaloon itsensä tunkenut koira puolestaan peitti puolet läppärin näytöstä ja vastasi oikoluvusta.