Karkumaakari |
Jännä sinänsä, että yhdennäköisyyttä löytyi. Se kun oli meidän riiviöponi.
Talvikelit ovat turvottaneet pihaton puisen salvan toimintakyvyttömäksi ja tarhan ovi pysyy (eli näköjään ei pysy) nykyisin kiinni vain metallisella hakasella. Poninponkura oli ilmeisesti aikansa kuluksi päättänyt tutkiskella hakasen toimintamekanismia, saanut sen nypättyä auki ja kuullut vapauden kutsun. Kotiin sen palauttivat kaksi ystävällistä naapuriamme, joita Poppa oli huoletonna laukkaillut vastaan heidän etsiessään naapurin kadonnutta kissaa. (Taitaa olla vähän kevättä rinnassa näillä meidän kylän elikoilla kun kaikki ovat mieron tiellä vuorotellen.)
Kylvöasema ja virkaintoinen assistentti |
Punaviinilasillisen voimin sain kylvettyä ensimmäiset siemenet multiin. Kylvösuunnitelmani olivat onnettomasti myöhässä, mutta toisaalta ulkosalla on vielä kosolti luntakin, eli kasvihuonettakaan emme vielä ihan hetkeen pääse pystyttämään. Liityin vuosi sitten Maatiainen Ry:n jäseneksi, ja heidän siemenluettelostaan tilasin tämän vuoden kylvettävät. Eilisessä kylvösessioissa multiin päätyivät:
Tomaatti
Timjami
Paprika
Basilika
Tänä kesänä päätin panostaa erityisesti rohtokasvien kasvatukseen kasvihuoneessa kasvatettavien vihannesten ohella. Vanhan kasvimaan muokkaan ensi vuonna perunamaaksi, ja tämän kesän pyhitän maan parannukselle ja rikkakasveista eroon hankkiutumiselle. Olen levitellyt kasvimaan päälle pihaton pohjaolkia, lantaa ja puolipalanutta kompostia, jotka saavat nyt vuodenpäivät muhia maassa matojen möyhennettävänä. Suattaapi olla, että johonkin laitaan lykkään kasvamaan kompostimaassa viihtyvää kesäkurpitsaa. Aikeenani on tehdä myös lavankauluksista kohopenkkejä ja testailla vihannesten ja juuresten kasvatusta niissä. Lampaat aion pistää hommiin raivaamaan kanatarhan viereinen vuohenputkiviidakko, johon olisi tarkoitus tehdä pohja pölyttäjiä houkuttelevalle kukka- ja yrttimaalle. Ehkäpä askartelenpaskartelen suunnitelmistani jonkun fiinin kaavion vielä ennen kesää.
Viime kevään taimia: yllä tomaatti, alla kesäkurpitsa ja avomaankurkku. Kiitos kylmän kesän, kaikki epäonnistuivat enemmän tai vähemmän. |
Selvä kevätkirmaisu:) Hyvä, että karkuri päätyi takaisin kotiin.
VastaaPoistaViime kesä oli kasvien kannalta todella huono, toivotaan tänä vuonna parempia kelejä. Minulla on myös siemenien esikasvatukset tekeillä.
Kyllä vaan, selvä keväinen irtiotto oli kyseessä munkin mielestäni!
PoistaJoo viime kesä oli kyllä karmea, oikein mitään syömäkelpoista ei omasta maasta saatu. Lehtikaali taisi olla ainoa joka oikein kukoisti, kaskinauriistakin olisi tullut varmaan satoa mutta niistä menivät kanat piru vieköön tuhoamaan melkein kaikki taimet. Toivottavasti tänä vuonna paremmalla onnella...
Jaahas, on kyllä pounilla kuvassakin jo sellainen katse, että jotain ponimaisuuksia pitäis päästä harrastamaan :D Onneksi routa poninkin kotiin ajaa.
VastaaPoistaLaitoin toissaviikolla esikasvamaan persiljaa ja rucolaa, tällä viikolla jatkan tomaateilla. En jaksa ottaa kauheasti stressiä, totuttuun tapaan niitä taimia saa onneksi ostettua valmiinakin ;)
:D Sepä siinä pelottavinta onkin, kun ponilla on jatkuvasti tuo samainen katse! Ja koko ajan pitää olla jotain pikku vilunkia meneillään. Perus poni.
PoistaIhan totta kyllä turiset, ei paree ottaa mitään kauheaa stressiä. Eiköhän tässä (taas) hengissä selvitä, vaikkei jok'ikinen kylvetty taimi (kirjoitin ensin taimen, höh-höh-höö) lopulta kilokaupalla satoa notkuisikaan.