Vihdoin koitti se päivä!
Ja ei, meidän pätkä on vielä tukevasti mahan sisäpuolella ja valvottaa minua ulostulovalmisteluillaan kaikki yöt. Kolina vaan kuuluu, kun silmät väsymyksestä sikkarallaan törmäilen pitkin seiniä. Neuvolantäti tuumasi, että joo, kun sun kroppa jo valmistelee itseään katkonaisiin yöuniin ja uudenlaiseen rytmiin. Mieluiten kyllä valmistautuisin valvomiseen nukkumalla.
Mutta. Jännäkakan lapset ovat nyt alkaneet kuoriutua. Jo illalla pesästä kuului hentoinen piip, mutta vielä en nähnyt äänen lähdettä itseään. Tänä aamuna kirmasinkin käsiäni läpsytellen kanalalle katsomaan uutta tulokasta. Meinasin saada ovella paskahalvauksen, kun näin Hempukka-kanamme istumassa pesässä, puolta pienempi Jännäkakka tuupattuna liiskaan pesän seinää vasten. Hempukka, kaunis ja kookas sekulikanamme, on niittänyt ennenkin kyseenalaista mainetta surkeilla emo-ominaisuuksillaan. Mistään vuoden mutsista ei tämän kanan kohdalla voi puhua, sillä aiemmissa haudonnoissa Hempukka on suhtautunut pesään kuoriutuviin poikasiin tunkeilijoina ja viskannut tiput joko ulos pesästä paleltumaan tai nokkinut ne hengiltä. Nähdessäni Hempukan pesässä pillahdin itkuun jo ihan varmuuden vuoksi ja ajattelin, että näissä hormonihuuruissa voi olla parempi odotella Antti kotiin ronkkimaan hengiltä nokittu tipunraato pesästä pois.
Voi sitä huojennuksen määrää, kun ruokakuppeja täyttäessäni Hempukka häipyi pesästä syömään ja kanan masuhöyhenistä tipahti pesän pahnoille pikkuruinen, terhakka ja hyvin paljon elossa oleva tipu. Lähdin oikopäätä kolistelemaan varastosta vanhaa lintuhäkkiä, joka on ennenkin toimittanut kanalassa eristyssellin virkaa poikasia hoitaville kanoille. Jännäkakkaa uuteen pesään nostaessani löytyi kanan alta vielä toinenkin tipuliinos, pieni vaaleanruskeauntuvainen otus vauhtiraita selässään.
Pahoittelut suttuisesta kuvasta, en hennonnut sen pahemmin kameroineni häiritä jo entuudestaan Hempukan häiriköinnistä varuillaan olevaa tuoretta kanamammaa.

Tipuliinos nro. 1 |
Ihan kuin pääsiäistipu:) Suloinen!
VastaaPoistaNiin on! Älyttömän söpönen untuvapallero.
PoistaVouh, onnea tuoreelle Jännäkakkamammalle pienistä poikasista! Olisko Hempukalle hyötyä äitiysvalmennuksesta, vai onko hänen kohdallaan peli menetetty kokonaan...? :D
VastaaPoistaVälitän onnittelut! Luulen, että Hempun kohdalla on se juna mennyt jo :D no, ei kaikki voi olla hyviä kaikessa! Se annettakoon Hempukalle anteeksi.
Poista:-) Tsihi!
VastaaPoista;D
Poista