Oletko joskus miettinyt, kuinka ihanaa olisi asua maalla, pitää eläimiä ja elää päivät joutilaana kotoillen, lampaita rapsutellen ja puutarhassa puuhastellen? Ajatus on kieltämättä kaunis.
Mutta kun kohdalle osuu esimerkiksi viime päivinä vallinnut säätila, jolloin vettä ja kaikkea muuta oravaa pienempää vihmoo vaakasuorana taivaalta, askel lipsuu jääkaljaman peittämällä maalla ja märkä hevonkakka ja kura roiskuu vaatteille (ja naamaan), pitää maalaiselämän idylliä jo vähän etsiä. Kun kuvaan lisätään vielä viimeisillään pömpöttävä vauvamaha, joka ei ainakaan paranna tasapainoa tai liikkeiden viehkoutta tuolla jäisellä pihalla lipsutellessa, ei näky todellakaan ole kaunis.

Jos tämänpäiväisestä lonkeronharmaasta kelistä jotain positiivista pitäisi keksiä, niin onhan se mukavaa, ettei (ainakaan tällä hetkellä) sada samanlaisia tiskirättejä kuin eilen. Poni ja lampaat pihatossa olivat kuin uitettuja ja itsekin kastuin eläintenruokintarundilla kalsareita myöten. Tänään eläimet vaikuttavat vähän tyytyväisemmiltä ja kanalan väkikin innostui ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ulos happihyppelylle. Nyt kolme kukkoa huutavat kukkokiekuuta takapihalla ylväästi astellen ja kanoille pörhistellen. Kevätmieltä ilmassa, selvästi.

Uuden blogin avajaisten kunniaksi toivotan sinut tervetulleeksi ja naatiskelen hartaudella kissan järsimän hillomunkin. Sataakin alkoi taas sopivasti.