On se vaan tunnustettava näin vajaan viikon mittaisen äiti-ihmisenä elelyn tiimoilta: kyllä pääkopassa joku menee vähän vinksalleen, kun tuollainen vajaa puolimetrinen pikkuihminen ilmaantuu mukaan kuvioihin. Hölmön hyväntuulinen ei koske mua -fiilis voi muuttua tuosta noin vaan maailmantuskaa potevaksi parkumiseksi ja siitä yhtä suavesti takaisin lähtöruutuun.

Eilen olin varma, että kaikki vähintäänkin kuolee kun mietin, että viettäisin tämän päivän omin avuin kotosalla vauvaa ja eläimiä hyysäten Antin ollessa töissä. (Ja ihan no problemos ollaan pärjätty: pikkumuidu heräsi, söi, pieraisi kunnon satsin maitokakkaa ja sammui kuin saunalyhty riippukehtoonsa pitkän kaavan päikkäreille jättäen meille koirien kanssa tovin laatuaikaa köllötellä kainalokkain sohvanpohjalla.) Aamulla olin ihan muina hoomoilasina menossa avaamaan ovea koputtelijoille, kun eteisen peilin edessä havainnoin heiluvani tissi paljaana imetyksen jäljiltä. Onneksi huomasin tyylimokan ennen oven avausta. Olisi siinä muuten saattaneet jehovan mummelit olla vähän ihmeissään. Vaikka on Anttikin tainnut heille pariin otteeseen availla ovea kalsareissaan, eli ehkä meikäläisen casual friday -henkinen staili ei olisi enää tullut heille niin järkyttävänä shokkina.
(Ihan näin sivuhuomautuksena muuten: siinä missä ennen nämä samaiset mummut ovat koittaneet paasata mua pyörryksiin kuun Vartiotornin kantavasta teemasta ja pläränneet palanpainikkeeksi muutaman jakeen Raamattua, totesivat he tällä kertaa, että mee sinne meidän nettisivuille kattomaan kun siä on kaikki nykyään. Aha. Kyllä vaan maailma muuttuu.)

Kuvan Pimu-kissaa ei ole vahingoitettu (ainakaan fyysisesti) tämän kevyen kevätkampauksen loihdinnan aikana, vaikka lopputulos ei mikään maailman silmiä hivelevin olekaan.

Notta mikäs meillä tässä hätänä. Hukkapätkä nukkuu ja syö ja minä ehdin kerrankin katsomaan Areenasta rästiin jääneet Tanskiksen jaksot sekä etsimään itselleni jotain uutta kivaa katsottavaa Nentflinxistä niin kuin Antti Holman mainio "mutsi Netflixissä" ikään. Jos jollakulla on vinkata hyviä, koukuttavia sarjoja joita ryhtyä jumittamaan imetysmaratonien viihdykkeeksi, otan vinkkejä ilolla vastaan!

Ensikotikisumme Zetorin adoptioäiskä Ana lahjoi meitä kesällä pullollisella luomuskumppaa, joka nyt on laitettu viilenemään näin perjantaiehtoon kunniaksi. Kilistämme siitä lasilliset Antin kanssa vauvaa juhlistellen (viime kilistelyistä onkin mulla tovi ehtinyt vierähtää) ja lähdemme siitä laskettelemaan rentoon viikonloppuun. Rentoa viikonloppua myös kaikille teille!