Sanni & farmi

Suuntana omavaraisempi elämä - Kekrimieli

3.10.2022

Vanhan loppu, uuden alku. Sitä merkitsi kekri, vuodenkierron suurin juhla, ennen muinoin suomalaisessa kansanperinteessä.

Ehkä tämän teeman hengessä olisi otollista ottaa uusi alku kirjoittamisenkin suhteen. Kekri ja sadonkorjuun päätös kun oli valikoitu myös lokakuun Suuntana omavaraisuus -yhteispostauksen aiheeksi.

Suuntana omavaraisuus -sarja on Tsajut-blogin Satun luotsaama kuukausittainen yhteiskirjoitus, johon osallistuu joukko omavaraisuusasteensa nostamisesta kiinnostuneita bloggaajia. Jokainen osallistuja päivittää yhteiskirjoituksessaan kuulumisia omavaraisuusprojektiensa tiimoilta, ja niiden ohella jakaa ajatuksiaan porukalla ennalta sovitusta aiheesta. Yhteispostaukset julkaistaan aina kuun ensimmäisenä maanantaina kello 9. Linkit kaikkien kuukauden yhteiskirjoitukseen osallistuneiden blogeihin löytyvät postauksen lopusta.

Yksi vuoden ehdottomista lempijuhlistani on kekri. Kekrin kristillistä vastinetta, pyhäinpäivää, vietetään 31.10.-6.11. välille osuvana lauantaina. Nykypäivänä on myös kekrin vietto vakiintunut samaan ajankohtaan. Ennen vanhaan kekriä kuitenkin vietettiin talokohtaisesti syksyllä sen mukaan, kuinka kussakin talossa saatiin sadonkorjuu ja syystyöt valmiiksi. Sadonkorjuuta ja syystöiden valmistumista juhlittiin suurten pitojen merkeissä.

Perinteen mukaan kekri oli myös vuoden taitekohta, sadonkorjuun päätös ja uuden vuoden alku. Se olikin otollista aikaa loitsia ja ennustaa yltäkylläistä satoa tulevalle vuodelle. Kekriaamuna tuli herätä varhain ja talon työt tuli saada valmiiksi mahdollisimman aikaisin, se ennusti virkeää tulevaa vuotta. Juhlajuomaksi valmistettiin olutta, jolla talon isäntä tuli juottaa sato-onnen varmistamiseksi tukevaan laitamyötäiseen. Pöytä katettiin sadonkorjuun parhailla herkuilla ja ruokaa tuli nauttia vatsat pinkeinä pitkin päivää. Hyvää karjaonnea varmisteltiin uhraamalla lammas, jonka lihaa sitten harvinaisena herkkuna nautiskeltiin osana juhla-ateriaa. Ja koska vainajahenget liikuskelivat elävien joukossa kekrin aikaan, tuli juhlaväen saunomisensa jälkeen huolehtia, että sauna pysyi lämpimänä myös tuonpuoleisesta tulleille vierailijoille.

Meillä kekri on, samaan tapaan kuin joulu, ennemminkin ajanjakso kuin yksi iso juhlapäivä. Kekrimieli saapuu syksyisessä sateessa ja utuisen pehmeässä valossa, jonka ruskan värit värjäävät kultaisen lämpimäksi. Se hivuttautuu tupaan metsänpohjalta tuoksuvissa sormenpäissä sienireissun jälkeen ja kuulostaa puulieden tulipesässä hiljalleen rätiseviltä liekeiltä. Se on käsikeritsimien rytmikästä niks-naks-niks-naksahtelua ja puhtoisen pehmeää kesävillaa, joka valuu mattoina lampaan selästä ja silottaa lanoliinillaan kesän aikana kämmeniin kertyneet kovettumat. Kekri kopisee paperisäkin pohjalle multaisina perunoina, maistuu vasta maasta nostetulta porkkanalta.

Kekrimieli on myös lakastumista ja lahoa. Metsässä kajahtava laukauksen ääni. Korkealla taivaalla etelään lentävä kurkiaura ja hiljenevä kotisuo. Kesän onnellisena ja vapaana kuopsutelleen kukkopojan hyvästely, kirveen heilahdus saunan takana. Kekrin aikaan askel käy koirien iltakävelyllä sysipimeässä tavallista tiuhempaan. Ikään kuin jokin vaisto saisi selkäpiin kihelmöimään kertoen, että verho on ohut, et ole yksin. Niin, että vähän kutkuttaisi kurkistaa olan yli taakseen, mutta päätyykin kirimään juoksuaskelin kotiportaille.

Tänä vuonna kekrin vietossamme on ihan erityinen syy juhlaan. Kas kun kävi sillä lailla hassusti, että kylvin keväällä aiempaa vuotta enemmän perunaa. Ilmoitin isännälle, että pottua tulee sitten talvivaroiksikin, nyt ei auta muu kuin kunnostaa maakellari, että on sitten paikka missä niitä perunoita pitää. Ja tiedättekö mitä! Kekrinä pääsemme vihdoin ja viimein juhlistamaan uuden kellarin avajaisia!

Vanha maakellari ei kuitenkaan ollut enää kunnostuskelpoinen. Koko mörskä oli niin pahasti halkeillut, että oli vain ajan kysymys, koska betonikatto romahtaisi niskaan. Sen vuoksi isäntä purki koko vanhan hökötyksen pois ja päätyi rakentamaan Maakellari 2.0 -version tilalle. Kellarisaaga ansaitsee kuitenkin ihan oman postauksensa, on siitä sen verran täällä blogissakin messuttu, että josko tää olis viimein se vuosi, kun saamme maakellarin kuntoon.

Perunoiden lisäksi kellariin tulee täytettä ainakin hillojen, maustekurkkujen, porkkanoiden ja punajuuren muodossa. Sato ei ennättänyt tänä vuonna järin hulppeaksi, sillä sain uuden pienen kasvimaapläntin valmiiksi vasta kesän puolella. Viileä alkukesä ei myöskään suoranaisesti vauhdittanut kasvukauden alkua. Tänä syksynä panostankin metsän antimiin talvivarastojen täytössä, ja uuden kasvimaan valmistuessa (tästä kerron myös lisää myöhemmin) laittelen syyskylvöinä maahan kaiken, mitä syksyllä maahan vain laittaa voi.

Mitä mietteitä muilla omavaraistelijoilla mahtaa olla näin kekrin aikaan? Käy lukemassa muiden lokakuun yhteispostaukseen osallistuneiden kirjoitukset:

Kasvuvyöhyke 1

Kasvuvyöhyke 2

Kasvuvyöhyke 3

Kohti laadukkaampaa elämää

Rakkautta ja maan antimia

Kasvuvyöhyke 4

Kasvuvyöhyke 5

Kasvuvyöhyke 7

Suuntana omavaraisempi elämä 2022: Vinkkejä omavaraisemmasta elämästä haaveileville

7.3.2022

Maaliskuun ensimmäinen maanantai on täällä, ja sehän tarkoittaa, että Suuntana omavaraisuus -yhteispostaussarja jatkuu jälleen.

Paljon on tapahtunut sitten viimeisimmän yhteiskirjoituksemme. Mitä tuleman pitää, sitä on mahdotonta ennustaa. Se on kuitenkin varmaa, että meneillään oleva sota ja sen jälkivaikutukset tulevat tavalla tai toisella koskettamaan konkreettisesti myös meidän Suomessa asuvien elämää.

Me bloggaavat omavaraistelijat päätimme yksissä tuumin kirjoittaa kukin omasta näkökulmastamme vinkkejä ja ajatuksia omavaraisuusasteen nostamisesta. Ruokaa kasvattaakseen kun ei tarvitse olla tilallinen, eikä edes pientilallinen! Omavaraisuusastettaan voi nostaa kuka vain, asumismuodosta ja paikasta riippumatta. Epävarmojen ja pelottavien aikojen keskellä huomion kiinnittäminen kotivaraan ja omien resurssien riittävyyteen muuttuu entistäkin tärkeämmäksi.

Kun me vielä tuon komeamman puoliskon elikkäs isännän kanssa asustelimme kaupungissa, majailimme yhden kesän lähestulkoon kokonaan perheeni silloisella kesämökillä, aivan golfkentän kupeessa. Mökki oli pitkäaikaisella vuokralla, joten en tohtinut ryhtyä mylläämään sen takapihaa kasvimaaksi. Tuskin kukaan olisi pientä ryytimaata siellä pahakseen pistänyt, mutta ihan mökkitontin vieressä reppuruiskun kanssa huitonut, rikkaruohomyrkkyjä suihkiva kentänhoitaja ei erityisesti innostanut viljelytoimiin.

Ryhdyin kuitenkin pitämään pientä köökkipuutarhaa mökin terassilla. Olin aivan täysi uuvatti minkään kasvattamisessa, kotona olleet viherkasvitkin tuppasivat kuukahtamaan hoidossani. Pieni terassikeitaani tuotti meille kuitenkin koko kesän salaattitarpeet avotulella grillatun ruuan kylkeen, ja jos vieraille ei ollut kaffeen kanssa kastettavaa, hätistelin heidät patiolle herneitä popsimaan. Kasvatin ruukuissa ja laatikoissa myös mausteyrttejä ja poimin pihan perältä, ruiskureppuhäärääjän kantamattomista, villivihanneksia.

Pikkiriikkisen mökin terassilla oli kokoa sellaisen kohtuukokoisen kerrostaloparvekkeen verran. Tuolloin en ollut vielä kuullutkaan saaviperunoista, pienessä tilassa kasvavista köynnöstävistä kurkkulajikkeista tai amppeleissa tahi parvekkeella kasvatettavista tomaateista. Muutoin olisivat isännän isot terassikalut saaneet väistyä terassiplantaasini tieltä. Pienellä alallakin, ja täysin ilman omaa maata, olisi saattanut kasvattaa ruokaa jo varsin paljon!

Neljä vuotta tämän jälkeen seisoin pää kenkallaan silmäilemässä nykyistä kotipihaamme, silloin vuohenputken peittämää savipeltoa, ja mietin mitä ihmettä tekisin. Siinä se oli, eekkerin verran pihamaata, ja kaikki pitäisi aloittaa ihan nollasta.

Oman "heurekani" viljelypuuhien suhteen sain jokunen vuosi sitten tarkkaillessani kanojen touhuja pihalla.

Hörpin taukokahviani pihahommien lomassa ja katselin, kun kanat häärivät onnessaan terijoensalavien alla. Kukaan ei ollut haravoinut salavien alusia vuosiin ennen muuttoamme tänne, eikä se ollut minunkaan prioriteettilistani kärjessä ollut. Muutoin savinen piha ei kiehtonut kanoja kuopsuttelemaan, mutta puun juurella ne olivat suoranaisessa hurmiossa. Mielenkiinnosta painuin sinne kanojen kanssa kuopimaan, ja hyvänen aika mit näinkään. Multaa. Paksu kerros muhevaa multaa, jonka seassa mönki jos jonkinlaista pikkuötökkää ja lieroa. Liityin siltä seisomalta kanojen hurmioon. Savimaan päälle varisseet lehdet olivat maatuneet ja herättäneet maan eloon.

Olen monesti hehkuttanut täällä Charles Dowdingin no dig -viljelymetodia, ja nyt teen sen taas. No dig -menetelmä perustuu siihen, ettei maan monimutkaista pieneliöiden, sienten, mikrobien ynnä muiden toimintaa ryhdytä maata mylläten ja kääntäen sekoittamaan.

Omia kasvimaita perustaessani olen jättänyt kaivamisen kokonaan sikseen. Kohopenkkien pohjalle lykätä pohjakatteen päälle oksasilppua, haravointijätettä, ruohosilppua, palanutta poninlantaa, lampaiden pehkua, ja niin edelleen. Jos englanti vähänkään taipuu, suosittelen tutustumaan Dowdingin Youtube-kanavaan.

Nopea konsti päästä kotitarveviljelyssä alkuun on viljellä lavankauluksissa. Jos ensimmäisenä vuonna perustaa lavatarhan ostomullan voimin ja rakentaa samalla toimivan kompostisysteemin, voi toisena vuonna olla omavarainen myös kompostimullan suhteen. Kaikkea ei tarvitse rykiä alusta pitäen itse, ja alussa on luvallista oikoa, jotta homman saa alulle.

Jos saisin antaa vain yhden vinkin liittyen omavaraisempaan elämään, olisi se tämä: opettele hyödyntämään luonnonantimia. Villivihanneksia ja -yrttejä löytyy mistä vain. Niiden ravinnepitoisuudet peittoavat viljellyt vihannekset, satokausi on pitkä, käyttömahdollisuudet ovat monipuoliset, ne ovat ilmaisia ja satoa saa pelkällä keruun vaivalla. Hyvien puolien listaa voisi vain jatkaa ja jatkaa.

Villiyrttien ohella omavaraistelijan kannattaa opiskella syötävien sienten ja marjojen tunnistusta. Metsäsienet sisältävät muun muassa proteiinia, kuitua, hivenaineita ja vitamiineja, ja ne on helppo säilöä kuivattuna vaikka ruokakomerossa.

Oman ruuan kasvattamisessa pääsee alkuun pienelläkin vaivalla, ja melkeinpä missä vain. Omavaraisuusastettaan ruuan osalta voi kasvattaa myös täysin viljelemättä, kunhan vain opettelee tunnistamaan luonnon villivihanneksia, marjoja ja sieniä.

Maaliskuun kierrokselle osallistuneiden mainioiden kanssabloggaajien postaukset ja omavaraisuusvinkit löytyvät täältä:

Kasvuvyöhyke 1
Apilankukka https://www.apilankukka.fi/omavaraisemmaksi/
Kakskulma https://kakskulma.com/omalla-tavallaan-omavarainen
Jovela https://www.omavarainen.fi/l/maaliskuu2022/

Kasvuvyöhyke 2
Oma tupa, tontti ja lupa https://omatupajatontti.blogspot.com/2022/03/metsan-ja-suon-antimia.html
Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2022/03/vinkkeja-omavaraisuuden-lisaamiseen.html
Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2022/03/suuntana-omavaraisuus-3-omavaraisuuden.html

Kasvuvyöhyke 3
Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2022-osa-3/
Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/vinkkejä-varautumiseen
Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2022/03/miten-voisit-lisata-omavaraisuuttasi.html
Majalevon pientila https://majalevo.blogspot.com/2022/03/suuntana-omavaraisempi-elama-2022.html
Caramellia https://caramellia.fi/maaliskuu2022
Varmuusvara https://varmuusvara.blogspot.com/2022/03/maaliskuun-ensimmainen-maanantai.html
Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2022/03/suuntana-omavaraisuus-osa-3-voiko.html

Kasvuvyöhyke 4
Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2022/03/unelmana-omavaraisempi-elama-miten.html
Korkeala https://www.korkeala.fi/miten-lisata-omavaraisuutta/

Kasvuvyöhyke 5
Korpikuusen tila https://korpikuusentila.blogspot.com/2022/03/pienikin-omavaraisuus.html

Kasvuvyöhyke 7
Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2022/03/07/maaliskuu-22-omavaraisuudesta/